"Jos haluat kulkea Miehen tietä, jos haluat edesauttaa kunnian ja miehisten hyveiden paluuta, jos haluat kovettaa itsesi epävarmaa tulevaisuutta vastaan – perusta jengi." Näin kirjoittaa Jack Donovan kulttimaineen saavuttaneessa kirjassaan The Way of Men (2012). Donovan jättää, luultavasti tarkoituksella, avoimeksi kysymyksen, millaisia jengejä pitäisi tarkkaan ottaen perustaa. On kuitenkin eräs miesten jengiytymisen muoto, joka sai alkunsa jo toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina ja on herättänyt siitä saakka niin pelkoa, ihailua kuin uteliaisuuttakin: niin sanotut prosenttijengit.
Prosenttijengin käsite on peräisin rikosjournalisti Mika Mölsän kirjasta Prosenttijengit - Moottoripyöräkerhot ja järjestäytynyt rikollisuus Suomessa (2008), ja sillä tarkoitetaan moottoripyörä- ja rikolliskerhoja, jotka kantavat näkyviä jengitunnuksia ja ovat tietoisesti asettuneet laillisen yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolelle. Vuonna 1947 Yhdysvaltain moottoripyöräharrastajien järjestö AMA (American Motorcycle Association) totesi julkilausumassaan, että vain yksi prosentti moottoripyöräharrastajista kuuluu rikollisiin ja hulinoiviin pyöräjengeihin ja loput ovat kunnon kansalaisia. Tästä lähinnä sopeutumattomista sotaveteraaneista koostuvien jengien jäsenet saivat kimmokkeen kiinnittää 1%-merkin asuihinsa. Vinoneliön muotoinen merkki vakiintui outlaw-motoristien tunnukseksi, jolla he julistivat ylpeästi yhteiskunnanvastaisia asenteitaan. Nämä motoristit alkoivat järjestäytyä entistä tiiviimmin, ja vuonna 1957 perustettiin legendaarinen moottoripyöräjengi Hells Angels eli Helvetin enkelit, joka sittemmin on perustanut osastojaan 22 eri maahan. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin syntyi vastaavanlainen jengi Bandidos, josta tuli Enkeleiden merkittävin kilpailija.
Suomi on tiettävästi ainoa maa, jossa nahkaliiveihin kiinnitetyn prosenttitunnuksen ovat omaksuneet myös muutamat rikollisjärjestöt, joilla ei ole mitään tekemistä moottoripyöräilyn kanssa. Natural Born Killers (N.B.K.) ja Rogues Gallery kopioivat tyylinsä suoraan moottoripyöräjengiläisiltä, ja prosenttijengeiksi voi lukea M.O.R.E.- ja Bats-jengit, jotka eivät kanna liivejä mutta ilmaisevat elämäntapavalintansa tatuoinnein.
Moottoripyöräjengeillä on pontimenaan pyöräharrastus ja biker-kulttuurin romanttinen eetos irrallisesta, vapaasta elämäntavasta, johon valtavirtayhteiskunnan säännöt eivät ulotu. Tämän takia kaikki eivät pidä niitä "puhtaina" rikollisjärjestöinä. Jengit myös haluavat antaa itsestään julkisen kuvan pelkkinä elämäntavan yhteen liittäminä miehinä, joilla on luja keskinäinen solidaarisuus. Siitä huolimatta niiden jäsenet ovat rahoittaneet elämäänsä rikollisuudella, joka on vähintäänkin puolijärjestäytynyttä. Hells Angelsin, Bandidosin ja puhtaasti kotimaisen Cannonballin jäsenet ovat syyllistyneet muun muassa huumekauppaan, kiristykseen, ryöstöihin, väkivaltaiseen velanperintään, salakuljetukseen ja murhiin. Jengit ovat käyneet keskenään sotia, joissa vastapuolen väkeä on pahoinpidelty ja tapettu. Muut prosenttijengit, joista osa toimii yhteistyössä moottoripyöräkerhojen kanssa, eivät puolestaan ole koskaan antaneetkaan toiminnalleen muuta perustetta kuin rikosten tekemisen.
Prosenttijengit ovat miesten kerhoja eli veljeskuntia, joihin ei oteta naisia jäseniksi, vaikka useimmilla niiden jäsenillä on vaimo tai naisystävä. Jäsenistö muodostuu pääosin työväenluokkaisista miehistä, tosin mukana on myös joitakin akateemisesti koulutettuja ja yrittäjiä. Jengeillä on myös omat tarkkaan määritellyt sääntönsä ja kunniakoodinsa, joiden ydin on veljien puolustaminen jokaisessa tilanteessa. Ulkopuolisen hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa jäsentä tulee auttaa, olipa hyökkäyksen syy mikä tahansa, eikä yhteiskunnan lakien rikkominen ole syy jättää veljeä pulaan. Keskeistä ryhmän kunnialle on koskemattomuusperiaate, jonka mukaan jokainen loukkaus on kostettava. Verikostoa muistuttava periaate on johtanut irrationaalisilta näyttäviin kostonkierteisiin - näin kävi varsinkin Hells Angelsin ja Bandidosin välisessä "suuressa pohjoismaisessa jengisodassa", joka järkytti yhteiskuntarauhaa Suomessakin. Tuolloin Helsingissä ammuttiin eräs Bandidosin jäsen kadulla ja Hells Angelsin päämajaan iskettiin singolla. Jengiläisen kunnia liittyy myös ulkoisiin tunnuksiin, erityisesti liiveihin, joiden käytöstä on tarkat säännöt. Liivit päällä ei saa ajaa autoa, nukkua, sammua tai oksentaa, ja liivien riisuminen väkisin on pahin loukkaus jengiläisen kunnialle.
Mölsän Prosenttijengit antaa kuvan puolisotilaallisesti järjestäytyneestä miesyhteisöstä. Prosenttijengit jakautuvat sotilasorganisaatioiden tapaan upseereihin ja rivimiehiin, ja jälkimmäisten on kaikissa tilanteissa toteltava ensin mainittujen käskyjä. Hierarkia on kansainvälinen, ja ylintä valtaa käyttää Yhdysvalloissa sijaitseva korkein johto. Jäsenkokelaat eli prospectit ovat alokkaan asemassa ja joutuvat toimimaan johtajien juoksupoikina ja olemaan heidän käytettävissään 24 tuntia vuorokaudessa. Toinen helposti syntyvä mielikuva on primitiivinen ja sotaisa heimo. Kuten jotkut heimokansat, prosenttijengit elävät kroonisessa sotatilassa: rauhansopimuksiakin tehdään, mutta joka hetki on jokin kilpaileva ryhmittymä, jonka kanssa ollaan väkivaltaisessa konfliktissa. Kohdatessa vihollisjengin jäsen pyritään mukiloimaan tai tappamaan. Jengien elämäntapaan liittyy myös paljon sellaista itsetarkoituksellista väkivaltaa, jota heimosotia tutkineet kutsuvat "miehiseksi demonisuudeksi". Mölsän haastattelema entinen moottoripyöräjengiläinen kertoo:
Monta kertaa tilanne on vaan ollut sellainen, että siihen on ajauduttu. Ensin on ollut kamppailua ja sitten asiat on vaan menneet siihen malliin... Vastapuolen suuvärkki on ollut sellainen, ettei se ole miellyttänyt...
Väkivalta voi olla myös jengin sisäistä: jäseniä, jotka ovat käyttäneet jengin varoja väärin, puhuneet liian avoimesti viranomaisille tai muuten tyrineet, mukiloidaan kurinpitomielessä. Mielenkiintoinen on myös edellä siteeratun entisen jengiläisen väite, että tappelut syntyvät usein mustasukkaisuudesta, kun joku on pitänyt jonkun toisen naista: "Varmaan 90 prosenttia jäsenten ja jengien välisistä riidoista syntyy naisen takia." Tässä mielessä prosenttijengit eivät eroa tavanomaisista miesten kaveripiireistä ja muista yhteenliittymistä: vakavimmat riidat syntyvät yleensä silloin, kun joku vie naisen toisen nenän edestä tai tulee liian läheiseksi toisen puolison kanssa.
Kaikesta edellä kerrotusta käynee ilmi, että prosenttijengit eivät ole mitenkään ihanteellinen miesten yhteisöllisyyden muoto. Rikollinen elämäntapa, johon kuuluu alituinen väkivallan ja vankilaan joutumisen riski tuskin vetoaa kuin marginaaliseen joukkoon miehiä. Sama pätee jengien sotilaalliseen hierarkiaan. On toki sellaisia miehiä, jotka viihtyvät muukalaislegioonassa tai jossakin munkkiyhteisössä, mutta useimmille oma rauha ja oma päätäntävalta käyvät yhä tärkeämmiksi iän myötä. Erityisen epämiellyttäväksi prosenttijengin tekee se, ettei siitä voi erota vaivattomasti. Moottoripyöräkerholainen menettää erotessaan omistamansa pyörän kerholle ja joutuu joissakin tapauksissa maksamaan erorahan, Natural Born Killersillä on ollut tapana katkaista eroavan jäsenen pikkusormi. Jos mies ei voi vain lähteä veljeskunnasta, hän on vangin asemassa - juuri vapaaehtoinen osallistuminen, tai vähintäänkin vapaaehtoisuuden illuusio, erottaa vapaan miehen orjasta.
Prosenttijengien jyrkkä hierarkkisuus ja mielivaltaisen tuntuiset säännöt kumpuavat siitä, että ne elävät alituisen uhan alla. Niitä uhkaavat sekä virkavalta että kilpailevat jengit. Sotaa käyvässä yhteisössä selkeä komentorakenne ja ankara kuri ovatkin perusteltuja, ja valtaosa miehistä suostuu alistumaan sellaisiin kun yhteisöön kohdistuu jokin konkreettinen uhka. Mutta tavallisen suomalaismiehen silmissä prosenttijengien väliset vihamielisyydet ovat yhtä käsittämättömiä kuin hutujen ja tutsien tai sunnien ja shiiojen väliset. Harva haluaa ehdoin tahdoin liittyä yhteisöön, joka käy jatkuvaa ja perusteiltaan hämärää sotaa toista samantyyppistä vastaan.
Mutta jos on kiinnostunut miesten yhteenliittymistä ja kunniaryhmistä ylipäätään, on mahdoton ohittaa prosenttijengien myönteisiä puolia. Esimerkiksi moottoripyöräjengi on suuri ja tehokas verkosto, jonka kautta töitä, naisia, kontakteja, taloudellista ja henkistä tukea ja ylipäätään kaikkea mahdollista liikkuu sinne missä sitä tarvitaan. Tällainen organisaatio todella tukee vaikeuksiin joutunutta veljeä muutenkin kuin taputtamalla selkään. Prosenttijengit ovat perustaneet rahastoja, joilla tuetaan esimerkiksi vankilaan joutuneita jäseniä ja myös heidän perheitään. Näin jengi paitsi auttaa miehiä, myös vahvistaa avio- ja perhesiteitä. Lisäksi jengien piirissä syntyy yritystoimintaa: jengiläiset perustavat moottoripyöräkorjaamoja, tatuointiliikkeitä ja järjestävät toisilleen töitä sellaisissa.
Kaveripiirit ja harrastuskerhot eivät kykene tarjoamaan miehille tällaista organisoitua solidaarisuutta. Ne voivat kyllä poikia kestäviä ystävyyssuhteita yksilöiden välillä, mutta harvemmin kovin tiivistä yhteisöllistä sidettä. Harrastuskerhoissa miehet ovat kiinteässä yhteydessä vain silloin kun käyvät metsällä tai kalassa, kokoontuvat pelaamaan korttia tai jalkapalloa, tms. Kaveriporukat taas hajoavat viimeistään silloin, kun kukin tahollaan perustaa perheen. Yhteiskunnanvastaisilla prosenttijengeillä on selvästikin jotain, mikä löyhemmiltä yhteenliittymiltä puuttuu, eivätkä ne varmasti pidä rivejään yhtenäisinä pelkällä pelolla.
Kestävät yhteisölliset siteet ovat yleensä uskonnollisia, taloudellisia tai biologisia - tai kaikkia näitä samanaikaisesti. Prosenttijengin perustana ovat taloudelliset intressit: on yhteisiä, laillisia ja laittomia, liiketoimia. Jokaisen jäsenen toimeentulo on enemmän tai vähemmän kiinni jengistä ja yhteistyöstä muiden jengiläisten kanssa. Verkosto on sellainen, johon kuulumisesta on selvää etua, ja siksi sen puolesta ollaan myös valmiita uhrautumaan ja siirtämään omat intressit sivuun silloin kun yhteinen etu sitä vaatii. Kyse on siis jostain paljon vakavammasta kuin yhdessä hengaamisesta ja harrastamisesta.
Jälkiteollisessa kaupunkiympäristössä, jossa useimmat työt ovat yhdentekeviä toimisto- tai palvelutöitä, on ilmeisen vaikeaa käynnistää tällaisia joukkoa yhteen sitovia projekteja. Ainakin ihmisiä on vaikea motivoida ja aktivoida sellaiseen. Kypsään vaiheeseen kehittynyt kapitalismi ei näytä suosivan liittoutumista tai jengiytymistä, yleisempi toimintamalli on yksilöiden välinen kilpailu ja pudotuspeli. Sosialistisissa maissa, joiden yhteiskuntajärjestelmä epäonnistui jatkuvasti kansalaistensa perustavanlaatuisimpienkin tarpeiden tyydyttämisessä, oli paljon epävirallisia yhteistoiminnan ja keskinäisen auttamisen verkostoja. Ihmiset kävivät aktiivisesti vaihtokauppaa tavaroista ja palveluksista, korjasivat toistensa viallisia laitteita, hoitivat yhteisiä kasvimaita, perustivat maanalaisen kirjallisuuden levityskanavia... Oma vauras "kansalaisyhteiskuntamme" on paljon passivoivampi ja saa ihmiset viihtymään yhä enemmän omissa oloissaan. Jos yrittää saada aikaan jotain niinkin yksinkertaista kuin kaveriporukan yhteistä punttisalia, törmää välittömästi selityksiin ajan ja rahan puutteesta.
Sellaisten herrakerhojen ja veljeskuntien, joita kirjassani Kunnia kehotin perustamaan, pitäisi joka tapauksessa ymmärtää yhteisten etujen, yhteen hiileen puhaltamisen ja keskinäisen riippuvuuden merkitys. Toimivilla miesten verkostoilla voisi nimittäin parantaa miesten sosiaalisia asemia merkittävällä tavalla. Helsingissä vaikkapa vuokra-asunnon menettäminen on varsinkin poikamiehelle katastrofi, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa miesten asuntolaan tai siltojen alle. Prosenttijengiläisen tuskin tarvitsee pelätä moista, sillä hänellä on aina veljiä joiden suhteilla uusi asunto löytyy nopeasti, ja väliaikainen majoitus löytyy vaikka jengin kerhotiloista. Syrjäytymisuhan alla elävälle tavalliselle miehelle tällainen epävirallinen turvaverkko olisi kullan arvoinen.
Vähintään yhden konkreettisen toimintamallin jokainen veljeskunta voisi prosenttijengeiltä omaksua, olipa ryhmän kantava idea millainen tahansa. Veljeskunnan tulisi kerätä yhteinen rahasto, josta rahavaikeuksiin joutunut tai jotain tärkeää projektia aloittava jäsen voisi tarpeen vaatiessa ottaa lainaa. Rahasto kerättäisiin jäsenmaksuista ja muista sovituista maksuista sekä vapaaehtoisista lahjoituksista, ja varojen käytöstä päättäisi veljeskunta yhdessä. Jo tällainen varsin yksinkertainen järjestely tekisi miehen astetta riippumattomammaksi yhteiskunnasta, joka ei häntä tarvitse ja jota hänen huolensa eivät kiinnosta. Lisäksi se synnyttäisi välittömästi sitoumuksia ja intressejä, jotka kytkisivät hänet tiiviimmin toisiin kaltaisiinsa. Tärkein prosenttijengien antama opetus ei ole niinkään avoin sota rappeutuneita virallisia instituutioita vastaan, vaan niiden ohittaminen ruohonjuuritason yhteistyön avulla.
