sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Puhe Kiukaan kirjasyksyn avajaisissa 21.10.2023




Kiukaan kirjasyksyn avajaiset pidettiin lauantaina 21.10.2023 ravintola Punavuoren Ahvenessa Helsingissä. Samalla tilaisuudessa juhlistettiin Tuulia Matilaisen romaania "Viime yönä näin unta" ja Harri Linneran romaania "Sama vanha sade", jotka ilmestyivät äskettäin Kiukaan alamerkkinä toimivan Hexen Pressin julkaisemina. Oheinen teksti on tilaisuuden aluksi pitämäni puhe. 


Kustannusalalle aikova haaveilee yleensä luovasta työstä. Haave saattaa toteutua, jos pääsee tai joutuu isoon kustannustaloon perkaamaan käsikirjoituspinoja omassa työhuoneessa, pitämään audiensseja kirjailijoille ja edustamaan firmaa kuohuviinilasi kädessä syyskauden avajaisissa. Kokonaan toisenlainen toimenkuva on sillä, joka on riittävän hullu perustaakseen pienkustantamon, jossa työskentelee yksin tai parin yhtiökumppanin kanssa.

Vähintään puolet pienkustantajan työstä on ruumiillista raadantaa tai yksitoikkoista suorittamista. Kirjalaatikoiden kantamista paikasta toiseen, usein portaita ylös, välillä kaato- tai räntäsateessa. Kirjatilauksien pakkaamista ja kantamista postiin. Pitkiä ajomatkoja eri puolelle Suomea pitämään myyntipöytää obskyyreissä kulttuuritilaisuuksissa. Inventaarioiden laatimista, laskujen kirjoittamista. Kinastelua taittajan, graafikon, painotalon edustajan ja kirjanpitäjän kanssa.

Keskusteluista asiakkaiden kanssa myyntitilaisuuksissa voi toki nauttia, varsinkin jos on luonteeltaan sosiaalinen. Mutta usein asiakkaat saapuvat myyntipöydän ääreen esittämään kummallisia kysymyksiä ja poistuvat lopulta ostamatta mitään. Kysymykset saattavat olla häkellyttävän hölmöjä, kuten ”Onko teillä oma kirjapaino?” tai ”Julkaisetteko myös englanninkielisiä kirjoja?” On kerättävä kaikki itsehillintänsä selittääkseen rauhallisesti ja asiallisesti, että vain kaikkein suurimmilla kustantajilla on varaa kirjapainon pyörittämiseen, ja että englanninkielisiä kirjoja ei juuri ole mieltä julkaista Suomessa, koska toimituskulut ulkomaille nostaisivat niiden hinnan tolkuttoman korkeaksi.

Kerran asiakas kysyi minulta, miksi eräs valikoimassamme ollut ohuehko kirja oli kalliimpi kuin monet paksummat niteet. Koska olin pirullisella tuulella, selitin että kirjapainot hinnoittelevat kunkin sanan painamisen erikseen. Halvimpia ovat partikkelit kuten mutta, että, siis, ja, kuin, jotka maksavat vain joitakin sentin sadasosia. Kalliita ovat puolestaan pitkät vierasperäiset ja erikoissanastoon kuuluvat sanat kuten ksenoglossofilia ja suurelementtierikoisparveketyömaa, jotka pahimmillaan maksavat jopa euron kappale. Jos kirja sisältää paljon tällaisia sanoja, sen hinta voi nousta huomattavan korkeaksi sivumäärään nähden. Mies nyökkäsi sen näköisenä, ettei oikein tiennyt uskoako vai ei.

En halua liioitella pienkustantajan työn varjopuolia. Ne eivät ole ollenkaan vaikeita sietää, jos niihin on henkisesti valmistautunut. Lisäksi mekaanisimmatkin tehtävät tuottavat usein syvää tyydytystä. Painomusteen tuoksu kirjalaatikoita avatessa viestittää, että jälleen yksi kirjaprojekti on saatettu kunnialla päätökseen, abstrakti on muuttunut konkreettiseksi. Pakettikuormaa postiin viedessään tuntee että jotakin merkittävää on nyt lähdössä maailmalle.

Mutta ennen alalle ryhtymistä on syytä tiedostaa, että parhaimmillaankin työ on hirvittävän alipalkattua ja sitä varjostaa jatkuva huoli tulevaisuudesta. Moni toimeentulostaan julkisuudessa valittava kulttuuri-ihminen pärjää paremmin kuin pienkustantaja. Pienlevikkisen kirjallisuuden julkaisija joutuu taistelemaan säännöllisesti uhkaavia vararikkoja vastaan, tekemään kaiken kengännauhabudjetilla, ilman taloudellisia turvaverkkoja, usein jopa ilman kunnollisia varastotiloja. Taloudellinen huoli ei koske pelkästään itseä, vaan niitä kirjailijoita joille on tarjonnut julkaisukanavan ja joiden työhön uskoo.

Itselleni tämä puoli on aina ollut tukalin. Inhoan rahaa, tai tarkemmin sanoen inhoan sen hankkimista ja ajattelemista. On äärimmäisen vastenmielistä laskeskella, mikä olisi edullisinta ja millä keinolla saisi maksimaalisen tuoton. Kaikkein vastenmielisintä on rahasta puhuminen, se on puheenaiheena maksimaalisen tympeä, ja sen toistuva esille ottaminen keskusteluissa on matalamielisen ihmisen pettämätön tunnusmerkki. Joku voisi erehtyä pitämään minua idealistina, mutta todellisuudessa minulta vain puuttuu mielenkiinto kaikkea rahaa ja taloutta koskevaa kohtaan. Ihmisen olisi hyvä hankkia sen verran rahaa ettei sitä tarvitse ajatella, mutta ainakaan suomalaiselle pienkustantajalle siihen ei tarjoudu mahdollisuuksia.

Kiukaan kokoista kustantamoa pyörittävä joutuu aika ajoin kysymään itseltään, miksi tekee tätä hommaa vuodesta toiseen. Omalla kohdallani vastaus on aina sama: jonkun tämä on tehtävä. Kun selaan suurten kustannustalojen kevät- ja syyskatalogeja, tajuan kuinka hirvittävää olisi, jos tämän maan kulttuuritarjonta jäisi niiden varaan. Niiden pinnoitetuilta sivuilta välittyy koko ajan selvemmin asenne, että kirja on vain yksi lisälaite egonrakennuksen punttisalilla, kausituote jolla tehdään rahaa parin kuukauden mittaisen julkisuuskampanjan siivittämänä ja sen jälkeen työnnetään ylijäämäniteet silppurin kyltymättömään kitaan.

Se kulttuuri, jota suurimmat ja tehokkaimmat markkinointikoneistot myyvät, on loppuun saakka laskelmoitua ja turvatarkastusten läpäisemää. Uusinta uutta tällä saralla ovat niin sanotut kokemuslukijat, jotka perkaavat käsikirjoituksia karsiakseen sieltä mahdollisesti vähemmistöjä loukkaavat ilmaukset ja puhetavat. Erilaisten laadunvalvontaprosessien lopputuloksena on kirjallisuutta, joka käsittelee vaikeustasoltaan sopivia ongelmia ja muistaa lopuksi tarjota toivon ja ihmisten välisen yhteyden näköaloja. Leivän ja sirkushuvien, siis dekkareiden ja julkkiselämäkertojen, ohella tarvitaan arvoja ja kohottavia tunteita. Siksi mediatalot kai ylipäätään vielä julkaisevat runoja, romaaneja ja esseekokoelmia.

Suomalainen kulttuuri on korpivaelluksella. Tänä aikana kulttuurin vakaimpien linnakkeiden päätuotteiksi ovat vakiintuneet vulgaarius, imelyys ja ideologinen oikeaoppisuus. Niinpä melkein kaikkea häiritsevää, askarruttavaa ja järkyttävän kaunista on etsittävä sieltä, mihin kamerat ja valospotit eivät katso. Mutta se on siellä, ja sen esiin kaivaminen on palkitsevaa vaikka sillä ei rikastu. Osa siitä on tarjolla täällä tänään, ja uskon että se riittää oikeutukseksi Kiukaan ja monen muunkin itsenäisen kustantamon olemassaololle.



sunnuntai 1. lokakuuta 2023

100 elokuvaa

 


Edellisen päivityksen jatkoksi sopii luonnollisesti sadan tärkeän elokuvan lista. Valinta- ja luettelointiperusteet ovat olennaisilta osin samat kuin sadan kirjankin listassa. Otin mukaan vain yhden elokuvan ohjaajaa kohden ja elokuvat ovat nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä, ohjaajan nimi suluissa perässä.


Aguirre (Werner Herzog)

Ajomies (Victor Sjöström)

Alien (Ridley Scott)

Arabian Lawrence (David Lean)

Asfalttiviidakko (John Huston)

Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford (Andrew Dominik)

Auringonlaskun katu (Billy Wilder)

Carnival of Souls (Herk Harvey)

The Conversation (Francis Ford Coppola)

Crumb (Terry Zwigoff)

Cure (Kiyoshi Kurosawa)

Das Boot (Wolfgang Petersen)

Elää ja kuolla L. A.:ssa (William Friedkin)

Fasisti (Bernardo Bertolucci)

Fight Club (David Fincher)

Gallipoli (Peter Weir)

Hell is for Heroes (Don Siegel)

The House that Jack Built (Lars von Trier)

Inho (Roman Polanski)

The Innocents (Jack Clayton)

Jahti (Thomas Vinterberg)

Julma maa (Terrence Malick)

Kadonnut (George Sluizer)

Kadotetut (Luchino Visconti)

Kahdeksan surmanluotia (Mikko Niskanen)

Kanal (Andrzej Wajda)

Kauhun kierre (Nicholas Roeg)

Kauriinmetsästäjä (Michael Cimino)

Kellopeli appelsiini (Stanley Kubrick)

Kiss Me Deadly (Robert Aldrich)

Kolmas mies (Carol Reed)

Korva (Karel Kachyňa)

Kun taivas putoaa (Risto Jarva)

Kwaidan (Masaki Kobayashi)

Kylmäverisesti (Richard Brooks)

Lacombe Lucien (Louis Malle)

Leviathan (Andrei Zvjagintsev)

Lopullinen ratkaisu (Frank Pierson)

Love is the Devil (John Maybury)

Lunacy (Jan Svankmajer)

Made in Britain (Alan Clarke)

Menetetty maa (Joel Coen)

Mies lännestä (Anthony Mann)

Mishima (Paul Schrader)

Monty Pythonin hullu maailma (Terry Gilliam)

Mulholland Drive (David Lynch)

Night and the City (Jules Dassin)

Nightmare Alley (Edmund Goulding)

Night of the Demon (Jacques Tourneur)

Night of the Hunter (Charles Laughton)

Night of the Living Dead (George A. Romero)

Nineteen Eighty-Four (Michael Radford)

Olkikoirat (Sam Peckinpah)

Onibaba (Kaneto Shindo)

Outlaw Josey Wales (Clint Eastwood)

The Ox-Bow Incident (William A. Wellman)

Paniikki piikkipuistossa (Jerry Schatzberg)

Parhaat vuotemme (William Wyler)

Patriotism (Yukio Mishima)

Pehmeä iho (Francois Truffaut)

Pettävällä pohjalla (Nicholas Ray)

Pianonopettaja (Michael Haneke)

Pikku Odessa (James Gray)

Pirulliset (H.-G. Clouzot)

Plein soleil (René Clément)

Pommin varjossa (Sidney Lumet)

Punainen katu (Fritz Lang)

Rashomon (Akira Kurosawa)

Red Angel (Yasuzo Masumura)

Reindeerspotting (Joonas Neuvonen)

Ringu (Hideo Nakata)

Salvatore Giuliano (Francesco Rosi)

Schalcken the Painter (Leslie Megahey)

The Set-Up (Robert Wise)

Shakaali (Fred Zinnemann)

Silence (Masahiro Shinoda)

Sininen enkeli (Josef von Sternberg)

Suru ja sääli (Marcel Ophuls)

Syvä joki (John Boorman)

Taksikuski (Martin Scorsese)

Talven valoa (Ingmar Bergman)

Tarinoita kulta-ajalta (Cristian Mungiu)

Teksasin moottorisahamurhat (Tobe Hooper)

Ten Rillington Place (Richard Fleischer)

The Thing (John Carpenter)

Touchez pas au grisbi (Jacques Becker)

Tuhlaajapoika (Veikko Aaltonen)

Tule ja katso (Elem Klimov)

Tuntemattomat sankarit (Jean-Pierre Melville)

Twelve O'Clock High (Henry King)

Valhe (Nicole Garcia)

Valkoinen hehku (Raoul Walsh)

Vertigo (Alfred Hitchcock)

Vihan päivä (Carl Th. Dreyer)

Videodrome (David Cronenberg)

Viridiana (Luis Bunuel)

The War Zone (Tim Roth)

The Wicker Man (Robin Hardy)

Yksin kaikkia vastaan (Gaspar Noé)

Yöportieeri (Liliana Cavani)