Sivistynyt hölynpöly

Kouluajoistani kadun yhtä asiaa, nimittäin sitä etten jaksanut ottaa luonnontieteiden opiskelua tosissani. Matematiikasta putosin kärryiltä jo yläasteen alkuvaiheessa, lukion kemiantunneilla opettaja joutui aina herättämään minut ennen ryhmätöiden tekoa, biologiasta ja fysiikasta ei niistäkään jäänyt paljon mieleen. Kun paljon myöhemmin yritin ottaa vahingon takaisin lukemalla Art Housen ja Terra Cognitan julkaisemia populaaritieteellisiä teoksia, huomasin että koulusta saadusta perustietämyksestä olisi ollut paljon apua niiden syvemmässä ymmärtämisessä.

Välttävän luonnontieteiden tuntemukseni takia olen aina tuntenut älyllisen varustukseni puutteelliseksi. Humanisteilla on tapana syyttää luonnontieteitä rajoittuneisuudesta ja fakki-idiotismista, mutta henkilökohtaisesti olen tavannut monia esim. kaunotaiteita tai historiaa tuntevia luonnontieteilijöitä, mutta kovin harvoja humanisteja, joilla olisi alkeellisintakaan luonnontieteellistä tietämystä tai edes kiinnostusta sellaisen hankkimiseen. Mutta ennen kaikkea kadehdin luonnontieteilijöiden tieteellistä kurinalaisuutta: heidän tutkimuksensa puitteissa ei voi väittää mitä tahansa, ja konkretian ja todistettavuuden vaatimuksia noudatetaan ankarasti.

Yksi George Orwellin paljon siteerattu lause kuuluu: "On pakko kuulua älymystöön uskoakseen tällaisia: kukaan tavallinen ihminen ei voisi olla niin typerä." Älymystöllähän viitataan yleensä juuri humanistisesti koulutettuihin, ainakaan mielikuvien tasolla "intellektuelli" ei tuo mieleen laboratoriossaan hääräilevää molekyylibiologia. Paremmin termiä kelpaa kuvittamaan joku kahvilassa kirjoittava Jean-Paul Sartre.

Orwellin mietelause tarkoittaa, että on tietynlaista hölynpölyä, jonka vain älymystöön kuuluvat voivat ottaa tosissaan, koska sen omaksuminen vaatii melkoista älyllistä kapasiteettia. Akateemisilta älyköiltä puuttuu usein niin sanottua tervettä järkeä, koska he elävät eristyksissä proosallisista arkipäivän realiteeteista: monilla heistä ei ole kokemusta oman alansa ulkopuolisesta työelämästä, ja akateeminen maailma muodostuu helposti turvalliseksi abstraktioiden sfääriksi, jota reaalimaailma ei pääse häiritsemään. Lisäksi uskon, että tietämättömyys luonnontieteistä, niiden väärintulkinta tai niiden suoranainen vierastaminen (luonnontieteitä pidetään "poliittisesti saastuneina") lisää taipumusta hölynpölyn omaksumiseen. Vaikka luonnontieteissäkin on ylilyöntinsä, empirian ankarat säännöt ja tiedeyhteisön kritiikki karsivat niistä useimmat. Kaikkein absurdeimmalla potaskalla on tapana lyödä läpi juuri humanistisessa tiedekunnassa.

Humanistisen hölynpölyn paljastuminen synnyttää välillä hilpeitä selkkauksia. Niistä kenties kuuluisin on niin sanottu "Sokalin tapaus". Niille lukijoille, jotka eivät asiaa tunne, kerron lyhyesti, mistä oli kysymys. Vuonna 1996 amerikkalainen fyysikko Alan Sokal julkaisi Social Text -aikakauslehdessä artikkelin nimeltä "Transgressing the Boundaries: Towards a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity". Artikkelissa väitettiin mm., että painovoima on sosiaalinen konstruktio, ja että ajatus tiedon objektiivisuudesta on myytti. Juttu julkaistiin, minkä jälkeen Sokal paljasti, että artikkeli oli huijausta: hän oli koostanut sen suurimmaksi osaksi ajan muotifilosofien teoksista poimituista sitaateista, joissa luonnontieteellistä tutkimusta oli tulkittu räikeästi väärin. Vitsinä alkanut tapaus nostatti myrskyn tiedemaailmassa, aiheesta löytyy enemmän tietoa mm. täältä.

Kohun jälkimainingeissa Sokal julkaisi fyysikko Jean Bricmontin kanssa teoksen Fashionable nonsense, joka käsittelee Jacques Lacanin, Julia Kristevan ja Jean Baudrillardin kaltaisten postmodernien nykyfilosofien tapaa käyttää luonnontieteellistä termistöä virheellisesti ja tarkoitushakuisesti. Hämmentävintä on, kuinka tutun kuuloisia Sokalin ja Bricmontin kertomat esimerkit ovat; vastaaviin törmää jokainen yliopiston humanistiseen tiedekuntaan eksyvä.

Itse opiskelin yliopistoaikanani sivuaineena estetiikkaa, joka tunnetusti on oppiaineena yksi voimakkaimmista hörhömagneeteista. Estetiikan proseminaarissa opponoin työn, joka käsitteli perin laajoja aiheita ja olisi niiden puolesta oikeastaan kuulunut teoreettisen filosofian piiriin. Se sisälsi jakson, jossa kritisoitiin ajatusta tieteen objektiivisuudesta ja korostettiin tutkimuksen tulkinnanvaraisuutta. Tekijä kirjoitti, että se, kiertääkö maa aurinkoa vai aurinko maata, riippuu vain siitä, mihin koordinaatiston keskipiste sijoitetaan. Jos keskipiste on maassa, kiertolainen on aurinko. Sanoin opponointitilaisuudessa, että koordinaatisto on vain geometrinen järjestelmä alueen kuvaamiseen, eikä sen keskipistettä muuttamalla saa kumottua gravitaatiolakeja. Opponoitava vaikutti hyvin hämmästyneeltä tästä tiedosta.

Edellä kuvattu tapaus puhukoon puolestaan. Päätän sitaattiin luonnontieteisiin vakavasti suhtautuneelta humanistilta, G. H. von Wrightilta:

Meidän päivinämme valitetaan humanistisen sivistyksen rappiota. Kysymys on tärkeä ja vaikea. Mutta pateettisimmat valittajat unohtavat usein, että "humanismi" ei enää ole sanan syvimmässä mielessä mahdollinen ilman tietoa tekniikan ja luonnontieteiden maailmankuvasta ja siihen liittyvistä filosofisista ongelmista. Humanismi, joka kaihtaa täsmällistä ajattelua, on barbariaa kulttuurin hahmossa. (teoksesta Logiikka, filosofia ja kieli, 1958)

Valmiit ajatukset

Kirjoitan uutta esseekokoelmaa, jonka työnimenä on "Valmiit ajatukset". Sitä varten olen lueskellut Gustave Flaubertin Valmiiden ajatusten sanakirjaa, keskeneräiseksi jäänyttä teosta, joka ilmestyi postuumisti vuonna 1911. Flaubert alkoi koota sanakirjaa vuonna 1847 ja suunnitteli tekevänsä siitä jatko-osan toiselle kesken jääneelle työlle, romaanille Bouvard ja Pécuchet.

Valmiiden ajatusten sanakirjan kantava idea on kieltämättä erikoislaatuinen. Inhimillisestä typeryydestä pakkomielteisen kiinnostunut Flaubert kuvaili teostaan kirjeessä Louise Colet'lle: "Osoittaisin siinä, että enemmistöt ovat olleet aina oikeassa ja vähemmistöt väärässä. (...) Siinä puhuttaisiin, aakkosjärjestyksessä, kaikista mahdollisista aiheista, kaikesta, mitä seurassa oltaessa on sanottava, jotta kävisi säällisestä ja miellyttävästä ihmisestä."

Kyseessä on siis latteuksien, fraasien ja itsestäänselvyyksien ensyklopedia. Se on eräänlainen small talk -opas älyllisesti laiskoille keskinkertaisuuksille, jotka haluavat antaa itsestään seurassa henkevän vaikutelman. Sarkastinen versio sitaattisanakirjoista sekä bluffaus- ja keskusteluoppaista, joita Flaubertin jälkeen on julkaistu kirjastokaupalla. Vertailukohtana tulee mieleen toinen kaunokirjallinen sanakirja, Ambrose Biercen Devil's Dictionary (suom. "Saatanan sanakirja"), joka sattumalta ilmestyi sekin vuonna 1911. Mutta Bierce on paljon avoimemmin ironinen kuin Flaubert; hän keksii nokkelia ja kitkeriä määritelmiä hakusanoistaan, kun taas Flaubertin huumori ja ironia syntyy kliseistä.

Hakusanan "feodalismi" kohdalla lukee: "Ilmaiskaa vastalauseenne, vaikkette tietäisi mitä se tarkoittaa." "Insinööri" on taas "suositeltavin elämänura nuorelle miehelle" ja "tuntee kaikki tieteet". Itsemurha "todistaa pelkuruudesta", jne.

Olen miettinyt, että Flaubertin aloittamaa projektia pitäisi jatkaa. Valmiiden ajatusten sanakirjasta pitäisi julkaista säännöllisin väliajoin päivitetty versio. Viralliset totuudet ja oikea ajattelu kun vaihtuvat ajan myötä, ja nykyajan valmiit ajatukset eivät Flaubertin aikaan olisi välttämättä kuulostaneet kovin latteilta.

Ehkä tartun joskus toimeen ja alan kerätä materiaalia uuteen "inhimillisen typeryyden sanakirjaan", sen kokoaminen sujuisi luultavasti kuin itsestään, kunhan vain muistaisi kantaa muistikirjaa mukana. Joutessani keksinkin jo muutaman hakusanan:


ARVOT. Joko pehmeitä tai kovia. Nykyajan arvotyhjiö kannattaa mainita aiheesta puhuttaessa.

KESKIAIKA. Ajanjakso, jolloin ihmiset olivat taikauskoisia, väkivaltaisia ja suvaitsemattomia. Kesti Suomessa 1960-luvulle saakka, muualla päättyi aikaisemmin.

KESKUSTELU. Keskustelua pitäisi käydä, koska se vie kehitystä eteenpäin. Vastapuoli ei käy sitä oikealla tavalla.

LAPSUUS. Murehtikaa sen lyhenemistä modernissa yhteiskunnassa.

LINKOLA, PENTTI. "Arvostan Linkolaa, koska hän elää niin kuin opettaa."

PARODIA. Kuullessanne tämän termin siteeratkaa Paavo Haavikon mietelmää sen mahdottomuudesta nykyaikana.

RASISMI. Ei-valkoisiin kohdistuvaa syrjintää.

TUNNEÄLY. Älykkyyden korkein aste. Ks. älykkyys.

YHTEISKUNNALLISUUS. Sitä ei ole riittävästi nykykirjallisuudessa.

ÄLYKKYYS. Arvioidaan liian usein matemaattisen lahjakkuuden perusteella.

Pyhiinvaelluksia

En matkusta kovin usein kotimaan ulkopuolella. Syynä tähän on se, että matkustaminen valmisteluineen on lopultakin liian vaivalloista verrattuna siitä saatavaan iloon. Toinen syy on se, että ne paikat, joissa todella haluaisin käydä, sijaitsevat menneisyydessä, eikä aikamatkailu ole toistaiseksi mahdollista.

Hyvien matkakirjojen lukemisesta osaan kyllä nauttia, ja niitä lukiessani olen tyytyväinen, että on ihmisiä jotka hoitavat eksoottisten maiden kampaamisen puolestani. Esimerkiksi Matti Pulkkisen tai Eero Paloheimon kuvauksia Afrikan-matkoiltaan on ilo lukea, vaikka samalla joudunkin toteamaan, että minusta tuskin koskaan löytyy riittävästi seikkailijan luonnetta astumaan Saharan eteläpuolelle.

Eilen aloitin lukemaan varsin mielenkiintoista teosta, joka ei tosin ole matkakirja, mutta kuvaa kylläkin tietyntyyppistä matkustamista. Kyse on amerikkalaisen sosiologin Paul Hollanderin teoksesta Political Pilgrims. Western Intellectuals in Search of the Good Society. Kirja käsittelee länsimaisten vasemmistoradikaalien "pyhiinvaelluksia" sosialistisiin maihin ja ylipäätään kaikkiin läntisestä elämänmenosta poikkeaviin yhteiskuntiin.

Hollanderin kirja on varsinainen älyllisen epärehellisyyden kronikka. Se kuvaa yksityiskohtaisesti, kuinka koulutetut ja kotimaassaan äärimmäisen kriittiset ihmiset hylkäsivät yhtäkkiä kaiken kriittisyytensä päästyään Neuvostoliittoon, Kiinaan, Kuubaan, Iraniin tai mihin tahansa "vallankumoukselliseen" maahan. Vierailijoita varten kyhätyt lavasteet olivat usein kömpelöitä, ja huijaukset olisivat olleet helppoja paljastaa, mutta pyhiinvaeltajat pidättäytyivät tekemästä sellaisia kriittisiä kysymyksiä, joita he kotimaissaan esittivät lähes vainoharhaisen kärkkäästi. He näkivät mitä halusivat nähdä.

Kirjassa mainitaan monia hyväuskoisen utopismin ansaan langenneita lukeneiston johtotähtiä. G. B. Shaw, Sartre, Susan Sontag, Michel Foucault. Eikä poliittisen pyhiinvaelluksen perinne suinkaan katkennut reaalisosialismin romahdukseen: sen jälkeen radikaaleille on kelvannut mikä hyvänsä USA:n kanssa poikkiteloin asettunut valtio. 1990-luvulla Jan Guillou (!) totesi Saddam Husseinin Irakissa vierailtuaan, että siellä vallitsi "laaja luottamus hallitukseen" ja että syytökset poliittisesta väkivallasta olivat "rasistista fantasiaa". Eniten myötähäpeää herättävät hänen kommenttinsa paikallisista vankiloista, joita hän luonnehti Ruotsin vankiloita inhimillisemmiksi.

Perinne jatkuu yhä, kuten voidaan huomata esimerkiksi tästä kolumnista. Tietylle ihmisryhmälle kaikki ei-länsimainen ja ei-moderni näyttää olevan puhdasta, hyvää ja jaloa. Intiassa matkustellut ystäväni kertoi tavanneensa viime ekskursiollaan eurooppalaisia selkäreppumatkailijoita, jotka intoilivat hänelle, että pääsevät pian kylpemään vanhan hindurituaalin mukaisesti Gangesissa. Ystäväni varoitti tekemästä sitä, koska Ganges on niin saastunut, että virtaan uskaltautuva saa kaikki mahdolliset kulkutaudit. Intoilijoiden mielestä moiset tiedot olivat "länsimaiden propagandaa". Tarina ei kerro, miten heille sittemmin kävi.