Raha puhuu

Mietitäänpä yhteistä valuuttaamme. Mitä 10, 20, 50 tai 100 euron setelit kuvaavat? Holveja, siltoja, ovia, aivan kuin mantereemme olisi vain läpikulkupaikka, odotushuone, muulle planeetalle ojennettu käsi. Shakespearen, Cervantesin, Rembrandtin, Leonardon, Goethen, Danten, Pascalin, Voltairen kuvat ovat poissa. Kaikki nämä miehet ovat KVEMejä, kuolleita valkoisia eurooppalaisia miehiä, tietyillä kampuksilla muodikasta terminologiaa käyttääkseni, ja he ovat epäilyttäviä, herättävät yhä epäluuloja, että voittoisa moderniutemme on pyyhältänyt ohi. Eurooppa eli "perimmäisen onttouden" (Ulrich Beck) riemuvoitto, disinkarnaation huipentuma. Sen menneisyys on kirottu: sen on kiistettävä se hinnalla millä hyvänsä tullakseen pelkäksi liikkeeksi muita kohti, puhtaaksi ideaksi joka voi ylittää kansalliset rajat. Sitä paitsi, tällä alueella äärimmäinen vaatimattomuus kulkee käsi kädessä mässäilyn kanssa, koska jotkut ovat jo alkaneet unelmoida alueellisessa kohtuuttomuudessaan Azerbaidzanin tai Brasilian liittämisestä Euroopan Unioniin. Vanha imperialistinen fantasia ei ole kuollut. Se on vain muuttunut formaaliseksi suuruudenhulluudeksi, joka perustuu abstraktiolle, joka kiistää kaiken historiallisen tai maantieteellisen syvyyden, kaiken affektiivisen muistin.


- Pascal Bruckner, The Tyranny of Guilt (alkuteos La tyrannie de la pénitence: essai sur le masochisme occidental, 2006)