Vuoden sisällä Vasemmistoliiton ehdokkaat ovat saaneet kaksissa vaaleissa onnettoman äänisaaliin. Vasemmiston kriisistä ja sen syistä on puhuttu paljon, mutta lähes kokonaan on jäänyt huomiotta kriisin ilmeneminen vasemmiston muotokielessä ja vasemmiston kannattajien ulkoisessa habituksessa.
Vasemmiston esteettisen tilan ruotimisen voi kätevästi aloittaa "punavihreän sukupolven" näkyvimmästä hahmosta, Paavo Arhinmäestä. Hän on suosittu hahmo varsinkin nuoremman polven vasemmistolaisten keskuudessa, ja hänen asemansa Vasemmistoliiton puheenjohtajana ja presidenttiehdokkaana tarkoittaa sitä, että hän antaa puolueelle "kasvot". Seuraavassa kolme linkkiä, jotka kaikki sisältävät kuvan Arhinmäestä: 1, 2 ja 3.
Kuvat kertovat siitä, kuinka kauas vasemmisto on etääntynyt herooisen työläisestetiikan päivistä, jolloin propagandakuvien ja julisteiden jäntevät ja terveet proletaarit katsoivat kirkkain silmin tulevaisuuteen, ja jolloin kommunistipuolueiden johtohahmot esiintyivät karun arvokkaasti. Nykyvasemmiston keulakuvasta välittyy nuhjuisuus, jollaista hänen historialliset edeltäjänsä karttoivat.
Ensimmäisessä kuvassa Arhinmäellä on päässään jalkapallojoukkue Chelsean pipo. Kyseessä on jalkapalloinnostuksestaan tunnetun poliitikon yritys osoittaa olevansa kansanmies, "yksi meistä", jalkapalloa kun on perinteisesti pidetty työväenluokan suosimana lajina. Mutta nykyään varsinkin brittiläinen jalkapallokulttuuri, jota Arhinmäen pipo edustaa, tuo mieleen lähinnä huliganismin, järjettömän väkivallan, päihteiden tolkuttoman käytön ja muun vastaavan barbarian. Perinteinen työväenjohtaja olisi kavahtanut sellaisen mainostamista ja patistanut mieluummin proletaareja lukemaan ja sivistämään itseään kaikin tavoin, jotta ymmärtäisivät yhteiskuntaa ja pärjäisivät paremmin kapitalistille.
Arhinmäen päällä oleva maastokuvioinen takki on puolestaan jonkinlainen viittaus vasemmiston militanttiin, sotilaallisia hyveitä arvostavaan historiaan. Sotilaallisuus oli aikoinaan yhdistävä tekijä radikaalin vasemmiston ja fascismin kaltaisten oikeistoautoritaaristen liikkeiden välillä, ja vasemmiston piirissä sotilaallinen perinne jatkui pitkään toisen maailmansodan jälkeenkin. Esimerkiksi DDR:n kansanarmeija säilytti preussilaisen paraatikaavan aina Saksojen yhdistymiseen saakka. Mutta militantit vivahteet sopivat Arhinmäelle yhtä hyvin kuin, hieman karkeasti ilmaisten, silmälasit sialle. Veltto olemus, epäsiisti parta ja lepsu virnistys tekevät moiset poseeraukset välittömästi tyhjiksi.
Toisessa kuvassa on kabinetti-Arhinmäki, joka on etiketin mukaisesti sonnustautunut pukuun. Huonosti istuva takki ja ruutupaita antavat kaikkea muuta kuin arvokkaan vaikutelman. Kenties häneltä vain puuttuu tyylitajua, tai sitten hän kapinoi porvarillisia etikettejä vastaan tietoisella huolimattomuudella. Jälkimmäisestä on selvästi kyse pöyristyttävissä kuvissa, joissa hän poseeraa t-paidassa ja solmiossa (!).
Kolmannessa kuvassa näkyy Arhinmäen ohella Rauha Mäkilän ja Jani Leinosen piirtämiä vaalijulisteita. Tämä kuva osoittaa selvimmin, että vasemmistoliitto on muuttunut poliittisesta puolueesta lifestyle-puolueeksi. Mäkilän ja Leinosen julisteet (kuten heidän muu tuotantonsakin) ammentavat 1960-luvun poptaiteesta. Niiden muotokieli ihannoi räikeitä värejä, kepeyttä, nuorisotrendejä, pinnallisuutta, kaupallisuutta. Se on mahdollisimman kaukana sosialistisen realismin jyhkeästä, herooisesta, ryhdikkäästä tyylistä. Ne ovat melkoisen kaukana myös vaikkapa Teemu Mäen osoittelevasta rankistelusta. Kiiltokuvamaiset sankariasetelmat ovat out, eikä edes transgressiivinen kapinataide enää oikein kelpaa: on päädytty imelään ja tyhjän ironiseen leikittelyyn.
Mäkilän ja Leinosen kaltaiset vasemmistolaiset poptaiteilijat ovat eläviä esimerkkejä siitä, että vasemmisto on tehnyt rauhan kapitalismin kanssa. Se ihailee avoimesti "jälkiteollisen" kulutuskulttuurin ilmiöitä, vaikka toki väittääkin samalla kritisoivansa kapitalismia. Osan nykykapitalismin ilmiöistä se ottaa vastaan avosylin, kuten niin sanotun monikulttuurisuuden eli halvan työvoiman virtaamisen vapaasti maasta toiseen. Se vaatii naisia, maahanmuuttajia ja seksuaalivähemmistöjen edustajia pörssiyhtiöiden hallituksiin - samojen yhtiöiden, joita se aikanaan nimitti "fasistisiksi". Eikä kapitalismin tilalle enää tarjota sosialismia, vaan "jotain kivaa".
Karl Marxin mukaan taiteen ja estetiikan ilmiöt kuuluvat yhteiskunnan pintarakenteeseen ja muuttuvat syvempien taloudellis-poliittisten liikahdusten myötä. Vasemmistoestetiikan muutosta voi sitäkin tulkita marxilaisittain. Reaalisosialismin romahdettua lähes kaikkialla läntinen vasemmisto on tyytynyt lähinnä puolustamaan hyvinvointivaltion jäänteitä. Arhinmäkikin sanoo, että hänen sosialisminsa on "ruotsalainen hyvinvointivaltio". Tässä vasemmistolaiset ovat huvittavalla tavalla toimineet juuri niin kuin väittävät konservatiivien toimivan: puolustaneet vanhoja elämänmalleja edes yrittämättä muokata niitä muuttuneeseen tilanteeseen sopiviksi. Saavutetuista eduista pidetään kiinni ymmärtämättä, että niiden säilyttäminen vaatisi hyvinvointivaltion rakenteiden remonttia tai vähintäänkin hyvinvointipalveluiden tiukkaa rajaamista kansallisen yhteisön raameihin.
Tällä strategialla vasemmisto on menettänyt suurimman osan kannatuksestaan työväestön parissa. Duunari huomaa, etteivät vasemmistopuolueet kauniista puheistaan huolimatta enää kykene puolustamaan hänen taloudellista etuaan ja äänestää mieluummin populisteja tai jopa oikeistoa. Työläisäänestäjien tilalle vasemmisto on saanut lähinnä kaikenkarvaisia idealisteja, työttömäksi jääneitä humanistisen tiedekunnan kasvatteja, nuorison alakulttuurien edustajia ja taiteilijoita. Heihin on vedottava eri keinoin kuin vanhaan kannattajakuntaan, ja ainakin Vasemmistoliitto näyttää löytäneen uusiin kaadereihin vetoavan lähestymistavan. Rap-musiikki, "katutaide", erilaiset vastakulttuuririennot ja Arhinmäen kaltaiset "rennot tyypit" miellyttävät heitä varmasti enemmän kuin kuiva talousanalyysi ja työnteon glorifioiminen. Samalla puolue on ajanut itsensä jamaan, jossa kenenkään näihin marginaalisiin kannattajaryhmiin kuulumattoman on mahdoton ottaa sitä vakavasti.
