Äskettäin levitykseen tullut Memory: The Origins of Alien on dokumentti, jonka tekemistä olen odottanut kauan. Se keskittyy Alien-saagan aloittaneeseen Ridley Scottin elokuvaan, ja jättää jatko-osat (jotka ovat parhaimmillaan viihdyttäviä ja huonoimmillaan väkisin väännettyjä) muutamaan lyhyeen mainintaan. Ja mikä parasta, sen päähuomio ei ole elokuvan tekoprosessissa, vaan teokseen sisältyvässä paksussa myyttien ja alluusioiden kerrostumassa.
Tämä lähestymistapa on aiemmin jäänyt enimmäkseen pimentoon, vaikka minusta se on ainoa mielekäs. Käsikirjoittaja Dan O'Bannonin ideoima ja kuvataiteilija H. R. Gigerin toteuttama vihamielinen avaruusolento on nimittäin mytologinen hirviö par excellence, samaan aikaan sekä moderni että arkaainen. Se saattaa olla ainoa 1900-luvun luoma arkkityyppinen hirviö, meidän tuntemamme maailman reunalla kyyristelevä painajainen. Vaikka siitä on tullut itsestäänselvä osa populaarikulttuurin kuvastoa, se ei ole vampyyrien ja ihmissusien tavoin muuttunut pelkäksi harmittomaksi kitschiksi.
Samalla hirviö ja sen ympärille rakennettu maailma ovat täynnä mielleyhtymiä muinaisiin kulttuureihin ja myytteihin sekä ajattomiin luonnon ja biologian ilmiöihin. Alien kytkeytyy hahmoihin ja tarinoihin, jotka ovat olleet länsimaisen kulttuurin perusaineista vuosituhansia. Se operoi jungilaisten arkkityyppien ja kollektiivisen alitajunnan alueella.
Alexandre O. Philippen dokumentti ei ole lopullinen selvitys Alienin myyttisestä rihmastosta, ja hyvä niin. Puhkianalysoimisen sijaan se valaisee elokuvan merkityskentän ja antaa polttoainetta pidemmille pohdinnoille. Philippen edellinen pitkä dokumenttielokuva keskittyi purkamaan Hitchcockin Psykon suihkukohtausta; Alienia tarkastellaan laveammin, mutta huomio kiinnittyy yhä uudelleen elokuvan ikonisimpaan kohtaukseen eli hirviön ”syntymään” John Hurtin rintakehän läpi.
Kuuluisa kohtaus toimii leikkauspisteenä tekijöiden lukemattomista lähteistä ammentamille vaikutteille. Hirviölapsen hahmon H. R. Giger sai Francis Baconin maalaustaiteesta, tarkkaan ottaen Baconin triptyykistä ”Three Studies for Figures at the Base of a Crucifixion” (1944). Gigerin oma taide on aina askarrellut syntymätrauman ja syntymän väkivaltaisuuden parissa – uuden elämän synty on hänelle aina veristä, ahmivaa ja tuskallista. Heti dokumentin avauskohtauksessa esitellään myös Oresteian raivottaret, jotka kostavat vanhempiaan vastaan rikkoneille jälkeläisille. Alien on antiikin myytin käänteisversio: lapsi eli ihmisruumista isäntänään käyttävä hirviö kostaa ihmiselle hänen loputtoman faustisen uteliaisuutensa, halunsa ylittää perimmäiset rajat. Myös samansisältöisiä viittauksia egyptiläiseen mytologiaan löytyy.
Elokuvan rahtialuksen ja pelastussukkulan nimistä löytyvät viittaukset Joseph Conradin romaaneihin Nostromo ja Narkissoksen neekeri. Näitä käsitellään dokumentissa kommentteina imperialismiin, ja samalla Alien rinnastetaan mielenkiintoisella tavalla toiseen vuonna 1979 ensi-iltansa saaneeseen elokuvaan, Francis Ford Coppolan Ilmestyskirjaan. Myös siinä tuhoon tuomittu miehistö matkaa vieraan sivilisaation alueelle tarkoituksenaan tappaa toisenlainen hirviö. Muut rinnastukset elokuvan tekoaikana ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin eivät ole yhtä kiinnostavia. Mukaan on ympätty myös pakollinen feministinen analyysi ”tukahdutetun feminiinisyyden” murtautumisesta esiin, mutta sen voi onneksi ohittaa nopeasti painamalla kaukosäätimen kelausnappia.
Memory luo myös jokusen lyhyen mutta kiintoisan silmäyksen Alienin tapaan kuvata teknologiaa. Alien irtaantui aiemman tieteiselokuvan kliinisestä teknologiakuvasta, ja sen visio avaruusajan elämästä on väkevän ruumiillinen. Siinä missä vaikkapa Avaruusseikkailu 2001:n teknologia on kiiltävää ja toimii jouheasti, avaruusrahtilaiva Nostromo on täynnä nihkeitä ja hämäriä, vuotavien putkien reunustavia käytäviä, kitiseviä ja suhisevia automaattiovia. Huohottavat äänitehosteet tuovat mieleen elimistön, jonka sisällä miehistön jäsenet hikoilevat korjaustöiden ja muiden arkisten askareiden kimpussa. Alienin avaruusmatkaajat eivät ole Star Trek -tyyppisiä tutkijoita ja seikkailijoita, vaan pikemminkin rekkakuskeja jotka kuljettavat raaka-ainelasteja maan ja siirtokuntien välillä.
Itse pidän Alienia pitkälti kuvauksena paitsi kahden biologisen lajin, myös kahden eri tyyppisen teknologian kohtaamisesta. Ihmisen teknologia on avuton hirviön edessä, koska hirviö on itsessään teknologiaa: täydellisyyteen hiottu selviytymisen, lisääntymisen ja kilpailijoiden tuhoamisen väline. Kiiltävä ja virtaviivainen pää, jossa suonet kulkevat sähköjohtojen tavoin sekä aseen tavoin toimiva ruumis korostavat olennon konemaisuutta. Gigerin varhaisissa luonnoksissa olennolla oli silmät, mutta hän poisti ne valmiista suunnitelmasta painottaakseen luomuksensa epäinhimillistä, ”biomekaanista” luonnetta.
Paitsi johdantona Alienin maailmaan, Memory: The Origins of Alien toimii kuvauksena siitä, miten merkittävät taideteokset rakentuvat. Dokumentin keskushahmoksi nouseva käsikirjoittaja O'Bannon sanoi itse: ”En varastanut keneltäkään – varastin kaikilta.” Alienin omaleimaisuus perustuu äärimmäisen kirjavan laina-aineksen yhdistelylle. Sillä on selvät edeltäjänsä 1950-luvun tieteiselokuvassa ja tieteissarjakuvassa – yksi dokumentissa esitelty sarjakuvatarina sisältää kuuluisan syntymäkohtauksen melkein samanlaisena kuin se lopulta päätyi elokuvaan. Mutta pelkkään genren jatkumoon Alien ei jäänyt, koska sen tekijät lainasivat kaikkialta, aina keskiajan maalaustaiteesta ja antiikin taruista saakka. Se on täysi teos, jota on katsottava lukemattomien kerrosten läpi.
