Ystävän kanssa oli puhetta ilosta. Tai pikemminkin sen puutteesta: hänen mielestään länsimaissa on kadotettu kyky tuntea iloa. Tilalle on tullut pelkkä aineellisista voitoista saatu väliaikainen tyydytys. En osaa sanoa väitteeseen juuta tai jaata. Pitäisi kaiketi tehdä syvältäluotaava kenttätutkimus asiasta, että voisi olla varma suuntaan tai toiseen.Minua on pikemminkin häirinnyt se, että nykyään pitäisi olla iloinen ja hymyssä suin vaikka väkisin. Tällaista amerikkalaistyyppistä smile-asennetta levittävät nykyajan maallikkosaarnaajat, kaikki pekkahimaset ja jarisarasvuot. Hapannaamoja ei kaivata, kaikkien pitäisi yhdessä reippaina ja rinta rottingilla toteuttaa suurta kukoistuksen projektia. Ennen sai sentään rauhassa murjottaa ja purnata raadantansa tympeyttä. Konsulttigurut ovat yksi merkittävä syy siihen, miksi arvostan suomalaiskansallista juroutta ja synkkyyttä. Siitä kivestä heidän suuret visionsa eivät aivan helpolla mene läpi.
Mutta vielä itse ilosta. Biologi Konrad Lorenz arvosteli aikoinaan Freudia siitä, ettei tämä mielihyväperiaatteessaan ottanut lainkaan huomioon ilon käsitettä. Lorenz tarkoitti kovan ponnistuksen sivutuotteena syntyvää iloa, sitä mitä tuntee rasituksen viimein päättyessä. Vanhan saksalaisten talonpoikien sanonnan mukaan koira on iloinen silloin, kun isäntä lakkaa pieksemästä sitä. Ilo on selvästi eri asia kuin mielihyvä tai nautinto, jota saa ilman ponnistuksiakin.
Lorenzin tarkoittamaa, yleensä fyysiseen toimintaan liittyvää iloa nykyihminen harvemmin saa arkisten askareidensa tai työnsä avulla. Niin sanottu henkinen työ ei ankarimmillaankaan sisällä ponnisteluista vapautumisen iloa, se ainoastaan uuvuttaa. Istumatyön tekijän täytyisi rasittaa itseään vapaaehtoisesti, ja se sotii useimpien luontoa vastaan. Nautintoa on puolestaan saatavilla kaikkialla, halvalla tai ilmaiseksi. Siksi useimmat nautinnot menettävät hohtonsa, arkipäiväistyvät ja laimenevat. Hedonisti veltostuu eikä osaa iloita eikä oikein enää nauttiakaan.
Viimeksi tunsin voimakasta ja vilpitöntä iloa istuessani eilisiltana uimahallin saunassa kilometrin rintauinnin jälkeen. Jos olisin tavoitellut pelkkää nautintoa (mihin minulla oli kova kiusaus), olisin uimisen sijaan mennyt kotiin lojumaan sohvalla, syömään suklaata ja katsomaan elokuvaa. Mutta yhden sijasta sain molemmat. Kun myöhemmin illalla lojuin sohvalla, söin suklaata ja katsoin elokuvaa, nautintoni oli tavanomaista suurempi koska olin lykännyt sitä.
