Tämänvuotinen kirjallisuuden Nobel meni oikeaan osoitteeseen. Sen sai perulainen Mario Vargas Llosa. Yllätyin vähän uutisen kuullessani, koska olin elänyt siinä uskossa, että Vargas Llosa oli jo Nobelinsa saanut.
Yleensä hyvät kirjailijat ovat huonoja poliitikkoja, mutta Vargas Llosa on saavuttanut huomattavaa menestystä kummallakin uralla. Vuonna 1990 hän oli keskusta-oikeistolaisen Frente Democrático -liiton ehdokkaana Perun presidentinvaaleissa ja voitti ensimmäisen kierroksen, mutta hävisi toisella vielä silloin lähes tuntemattomalle Alberto Fujimorille. Hän pettyi nuoruutensa vasemmistoaatteisiin ja kääntyi myöhemmällä iällä oikeistolaisempaan ja kansallismielisempään suuntaan. Minun makuuni Vargas Llosa on aivan liian uusliberaali (hän mm. pitää kotinsa seinällä Margaret Tatcherin valokuvaa), mutta hän on silti piristävä poikkeus Latinalaisen Amerikan kirjallisuusmaailmassa, jossa selvä enemmistö kirjailijoista tuntuu olevan vasemmistolaisia ja Castro / Chavez -faneja. Hänen ystävyytensä marxilaisen Gabriel Garcia Marquezin kanssa päättyi hänen lyötyään Marquezia nyrkillä naamaan erään elokuvan ensi-illassa Mexico Cityssä. Ei ole varmuutta, johtuiko tappelu poliittisista erimielisyyksistä vai naisista.
Itse olen lukenut Vargas Llosan laajasta tuotannosta vain yhden teoksen, romaanin Vuohen juhla, mutta jos hänen muut kirjansa ovat puoliksikaan niin hyviä, hänet voi lukea mestarien joukkoon. Otan selvää. Vuohen juhla on armoton balzacilainen läpileikkaus vallan kerrostumista diktatuurimaassa. Monilla aikatasoilla kulkevassa tarinassa käydään niin kabineteissa kuin kidutuskammioissa, ja kuvauksen yksityiskohtaisuus melkein kääntää vatsan ylösalaisin. Hämmästyttävän väkevä kirja.
Alkavana viikonloppuna voisin juoda pari maljaa Vargas Llosan saaman tunnustuksen kunniaksi ja miettiä, millaista solmiota käytän palkintoseremoniassa kun saan itse Nobelin.
Hesarin mairittelevassa sivun mittaisessa "Nobel-artikkelissa" otettiin puheeksi se, että Vargas Llosan Nobel "oli jäissä" juuri vahvan poliittisen sitoutuneisuuden vuoksi. Tämä ihmetyttää minua, sillä niin kuin sanoit, esimerkiksi Vuohen juhlan väkevyyden (hyvä adjektiivi, muuten) takana saattaa piillä juuri tuo Vargas Llosan vahva poliittinen kiinnostus ja sen pohjalta rohkeus kirjoittaa. Virran mukana luovijat harvoin kirjoittavat väkevästi. Enkä edes välttämättä ymmärrä, kuinka maanosassaan ja globaalistikin noin suuri kirjailija voisi olla täysin poliittisesti sitoutumaton.
VastaaPoistaVargas Llosan ehdottomasti suurin ansio on se, että hän on kirjoittanut Flaubertin Rouva Bovarystä huiman hienon omeelämäkerrallis-esseistisen tutkielman La orgia perpetua, vaikka siinä ajoittain häritsevätkin kuuman latinonveren kuohahdukset ja Emma Bovaryn carmenisointi (pieniä puutteita kuitenkin hienossa kokonaisuudessa).
VastaaPoistaVannoutuneena flaubertistina katson jo yksin tuon 1975 julkaistun merkkiteoksen yhden Nobelin arvoiseksi teoksi :)
Ainakin Maailmanlopun sota kannattaa myös lukea Vargas Llosan tuotannosta.