(Essee, ilmestynyt Ville-Juhani Sutisen toimittamassa kokoomateoksessa "Mitä tupakka tarkoittaa?" vuonna 2014)
Usein kuulee tupakoitsijan sanovan, että tupakointi on typerä tapa, jonka hän lopettaisi jos vain pystyisi. Itse en ole koskaan väittänyt moista. Minusta tupakointi on suurenmoinen tapa, joka on tarjonnut osan elämäni parhaista hetkistä, ja jos sen haittavaikutukset olisi jotenkin voinut neutraloida, en olisi koskaan lopettanut sitä. Ylipäätään pidän tupakoitsijoiden ”itsekriittisiä” hetkiä pitkälti teatterina. Jos oikeasti aikoo päästä eroon mistä tahansa addiktiosta, pitäisi ensimmäiseksi myöntää, ettei halua lopettaa. Nikotiinin vieroitusoireet eivät ole sietämättömän ankaria, ja kaiken lisäksi niihin on nykyään saatavilla tehokkaita lievittäviä lääkkeitä. Lukemattomat ihmiset ovat lopettaneet tupakoinnin, enkä usko että tupakointia jatkavat olisivat olennaisesti heitä addiktiivisempia tai psyykkisesti heikompia, vaikka heiltä saattaakin puuttua tahdonvoimaa.
Riippuvuus ei siis riitä selitykseksi sille, miksi tupakoitsija jatkaa tupakointia vaikka on täysin tietoinen sen vaaroista. Samoin kaveripiirin sosiaalinen paine ja populaarikulttuurin signaalit ovat riittämättömiä selityksiä sille, miksi osa nuorista edelleen aloittaa tupakoinnin. Mainokset, Hollywood-elokuvat ja muotilehdet eivät enää aikoihin ole glorifioineet tupakanpolttoa, ja iljettävät lähikuvat tervan mustaamista keuhkoista ja hampaista ovat nykynuorille luultavasti tutumpia kuin Marlboro Man -julisteet.
Oikea selitys on niin yksinkertainen, että sitä on vaikea hyväksyä: me aloitamme tupakoinnin ja jatkamme sitä, koska pidämme siitä. Saattaa olla, että tieto tupakoinnin vaarallisuudesta saa meidät pitämään siitä vielä enemmän. Uskon tupakoinnin olevan yhteydessä ylevän eli subliimin kokemukseen siinä mielessä kuin filosofi Edmund Burke asian ymmärsi: ”subliimi on nautinnollinen tunne, mielihyvää, joka syntyy kun pystymme tarkkailemaan kauhistuttavaa asiaa, ilman että se on suoraan vaaraksi itsellemme.” Tupakointi ei ole välttämättä kaunista, mutta ylevää se on aina. Savuke tarjoaa näennäisen turvallisen yhteyden kuolemanvaaraan, koska se ei tapa tupakoitsijaa välittömästi. Polttaessaan tupakoitsija seurustelee viikatemiehen kanssa, oivaltaa nautinnon ja kuoleman välisen yhteyden. Selvimmin tämä on havaittavissa, kun kuolinvuoteellaan makaava tai teloitusryhmän eteen astuva polttaa viimeisen tupakkansa.
Tupakoinnin suomat nautinnot ovat niin ainutlaatuisia, että ennenaikainen ja tuskallinen kuolema tuntuu välillä hyväksyttävältä hinnalta. Työpaikan tupakkapaikalla käydyt keskustelut, illanistujaiset savuisissa huoneissa ja ravintolapöydissä, erinomaisen aterian tai rakastelun jälkeen poltettu savuke, tupakoiminen täydessä hiljaisuudessa kun ainoa ääni on palavan paperin lähes kuulumaton ritinä. Tupakointi rytmittää tupakoitsijan elämää monilla hartailla rituaaleilla, kuten aamun ensimmäisellä ja illan viimeisellä savukkeella, joiden mystisiä merkityksiä tupakoimaton ei koskaan voi käsittää. Tällaiset asiat kokenut tietää, että tupakoinnista luopuminen on kuin katkaisisi pitkän ja antoisan ystävyyssuhteen.
Minulle luopumisen hetki koitti keväällä 2012. Tupakoituani 17 vuoden ajan keskimäärin yhden savukeaskin päivävauhtia olin tullut pisteeseen, jossa lopettamiselle alkoi olla painavia konkreettisia syitä. Tupakanvastaisten valistajien suosikkiargumentit eli rahanmeno, keuhkosyöpä ja eliniän lyheneminen eivät kuitenkaan olleet merkittävimpiä syitä ratkaisuuni. Minua ei myöskään vaivannut se, että olin riippuvainen nikotiinista aineena ja tupakoinnista tapana. Nykyään pidetään toivottavana, että yksilö olisi riippumaton kaikesta muusta paitsi ravinnon ja suojan kaltaisista olemassaolon vähimmäisedellytyksistä. Ihanne on minusta kummallinen, ja olen huomannut tulevani parhaiten toimeen jollakin tavoin addiktoituneiden ihmisten kanssa. Heissä on tiettyä suvaitsevaisuutta ja humaaniutta, joita harvemmin tapaa nautintoaineista johdonmukaisesti pidättäytyvissä. Pahimpia ovat entiset addiktit, nämä tupakoinnin ja juopottelun lopettaneet selviytyjäsankarit, jotka eivät koskaan lakkaa tuomitsemasta muita ja pilaamasta heidän harvinaisia ilonhetkiään. Ilmeisesti riippuvuudesta vapautuminen on saanut heidät jonkinlaisen yli-ihmisharhan valtaan, ja käännynnäisen fanaattisella katseella he havaitsevat ympärillään vain moraalisesti alamittaisia häviäjiä, joita heidän on toruttava ja valistettava.
Yksi tärkeä syy tupakan hylkäämiseen olivat ne kiusalliset ruumiinvaivat, joita harrastukseni oli alkanut tuottaa. Minua vaivasi krooninen kuiva yskä ja hengitysteihin kertynyt hankalasti irtoava lima. Aamuisin kurkkuni oli aina arka enkä kyennyt hengittämään nenän kautta. Yhä useammin ensimmäisten savujen vetäminen aiheutti oksetusrefleksin, joka nosti vedet silmiin. Kaikki tämä oli alkanut supistaa tupakasta saamaani mielihyvää. Toinen syy oli se, että olin juuri mennyt naimisiin ja vaimoni oli allerginen tupakansavulle. En polttanut yhteisessä kodissamme sisällä, mutten halunnut hänen saavan allergisia oireita vaatteisiini tarttuneesta tupakan hajusta.
Yritin hiljalleen totuttautua ajatukseen, että joutuisin pian elämään ilman tärkeää arkisten ilonhetkien lähdettä, josta kaikesta huolimatta olin saanut enemmän hyvää kuin pahaa. Tupakka oli vanha ystävä josta edelleen välitin, mutta jonka seura oli käynyt minulle turmiolliseksi. Ymmärsin lopettamisen väistämättömyyden, mutta sisäisen motivaation löytäminen oli vaikeaa. Sitten sain jostakin, kenties lehtiartikkelista tai ohimennen kuulemastani keskustelunpätkästä, kimmokkeen etsiä tietoa sähkötupakasta.
Olin kuullut laitteesta jo aiemmin, mutta työntänyt sen mielessäni samaan arkistomappiin kuin nikotiinilaastarit, nikotiinipurukumit ja muut lopettajan apuvälineet. En ollut koskaan ajatellut sitä vaihtoehtona tavalliselle tupakalle. Nyt sain tietää, että moni sähkötupakoitsija käytti laitetta nikotiinintarpeensa tyydyttämiseen vaarattomalla tavalla ilman aikomustakaan hankkiutua eroon itse tupakoinnin tavasta. Ajatus askarrutti minua: olisiko kakku sittenkin mahdollista syödä ja pitää samanaikaisesti?
*
Koska sähkötupakka ei yleistymisestään huolimatta ole vielä tehnyt Suomessa sellaista laajaa läpimurtoa suuren yleisön keskuudessa kuin vaikkapa Britanniassa tai Yhdysvalloissa, lienee tarpeen valistaa lukijoita sen perusominaisuuksista. Kyse on pienestä putkenmuotoisesta sähköisestä laitteesta, joka koostuu akusta, höyrystimestä ja tankista. Höyrystin saa virtansa akusta ja kuumentaa tankissa olevan propyleenialkoholista ja nikotiinista koostuvan nesteen höyryksi, jota hengitetään suukappaleen kautta keuhkoihin.
Sähkötupakkaa ei siis varsinaisesti ”polteta”, sillä reaktio ei perustu palamiselle vaan höyrystymiselle. Tästä syystä sähkötupakoitsija ei saa elimistöönsä tervaa, häkää, syaanivetyä, eentseeniä, katekolia, asetaldehydiä tai muita niistä noin neljästätuhannesta haitallisesta yhdisteestä joita tupakansavu sisältää. Sähkötupakan höyry sisältää vain yhtä myrkkyä, nikotiinia, joka on tavallisen tupakan ainesosista harmittomin. Sen haittavaikutukset ovat verisuonten väliaikainen supistuminen ja sydämen lyöntitiheyden väliaikainen nousu. Nikotiini on nautintoaine, jonka takia tupakkaa poltetaan ja johon riippuvuus kehittyy, mutta tupakanpolton varsinaiset terveyshaitat syntyvät muista yhdisteistä.
Sähkötupakan etuna muihin tupakan korvikkeeksi tarkoitettuihin nikotiinituotteisiin on se, että nikotiinihöyryn hengittäminen tuntuu lähestulkoon samalta kuin tupakan polttaminen. Purukumi tai nikotiinilaastari eivät tuota sitä kihelmöivää tunnetta keuhkoissa ja kurkunpäässä, joka on tupakoinnista nauttimisen olennaisin osa. Sähkösavukkeen tupakanmakuinen nikotiiniliuos saa höyryn myös maistumaan tupakalta – tosin jotkut sähkötupakoitsijat suosivat vaikkapa vaniljan, mintun tai kahvinmakuisia liuoksia. Lisäksi laitteesta nouseva ja suusta puhallettava höyry näyttää aivan samalta kuin savu. Polttamiskokemuksen onnistunut simulointi on sähkötupakan vallankumouksellinen ominaisuus, jonka havaitsin välittömästi kokeiltuani laitetta. Olin suhtautunut keksintöön skeptisen uteliaasti, mutta se voitti minut puolelleen yllättävän nopeasti.
Vaikka ensimmäinen sähkötupakka-apparaattini oli Latviasta tilattu halpa ja heikkotasoinen laite, ymmärsin sen avulla muutkin keksinnön tuomat edut. Saatoin käyttää sitä paikoissa, joissa tupakointi oli lain mukaan kiellettyä, ja mikä parasta, myös kotonani. Saatoin polttaa vuoteessa ilman tulipaloriskiä, kirjoittaessani, ruokapöydässä, katsellessani elokuvaa, kuunnellessani musiikkia. Aivan kuin olisin palannut menneeseen aikaan, jolloin tupakointi oli sallittua julkisissa tiloissa ja kodeissa tuotiin tupakoivalle vieraalle tuhkakuppi vaikkei isäntäväki itse polttanut.
Terveyteni koheni asteittain. Tukkoisuus, limaisuus ja kurkkukipu lakkasivat, henki kulki normaalisti. En enää hengästynyt yhtä helposti enkä aloittanut päivää yskimällä. Koin siis samat tervehtymisen merkit kuin tavallinen tupakoinnin lopettaja, mutta vältyin vieroitusoireilta ja saatoin nauttia tupakoinnin parhaista puolista. Ainoa havaitsemani sähkötupakoinnin haittavaikutus oli suun ja kurkun kuivuminen, jonka vuoksi aloin pitämään vesilasia käden ulottuvilla tupakoidessani. Jossakin määrin tupakointikokemus jopa parani sähkötupakan myötä.
Sähkösavuke on nimityksenä hieman harhaanjohtava, sillä sen ”polttaminen” muistuttaa pikemminkin piipun kuin savukkeen polttamista. Höyrystimen virta syttyy pientä kytkintä painamalla ja sammuu heti kun kytkimen vapauttaa. (Joissakin malleissa virta syttyy suukappaletta imiessä, muuten toimintaperiaate on sama.) Laitteesta voi siis imaista savut milloin haluaa, vähän niin kuin hitaasti kytevästä vesipiipusta. Tämä mahdollistaa verkkaisen, mietteliään tupakoinnin, eikä nikotiiniannosta tarvitse käyttää kerralla loppuun niin kuin savuketta poltettaessa.
Useimmille, myös minulle, sähkötupakan maku vaatii hieman totuttelua. Täyttönesteen sisältämä propyleeniglykoli tuo höyryyn helposti kemiallisen sivumaun, ja nesteiden laatu vaihtelee suuresti valmistajan mukaan. Kehnoimmat liuokset maistuvat kammottavalta, ja onkin suotavaa kokeilla aluksi monia eri merkkejä löytääkseen sopivan ja laadukkaan. Sittemmin olen tottunut makuun siinä määrin, että pidän sitä perinteisen tupakan makua parempana. Vaikka tavallisen tupakan maku onkin täyteläisempi, sähkötupakan maku on puhtaampi eikä sisällä vivahteita, jotka jälkeenpäin tuovat suuhun tympeän maun. Saatan edelleen silloin tällöin, yleensä juhlatilanteissa, polttaa tavallisen savukkeen vanhojen aikojen muistoksi, ja joka kerta tulen siihen johtopäätökseen, että siirtyminen sähkötupakkaan oli oikea ratkaisu.
Entä sitten sähkötupakoinnin esteettinen puoli? On selvää, ettei metallista ja muovista valmistettu putkilo ole erityisen kaunis. Se muistuttaa lähinnä kuulakärkikynää, ja sen päähän tupakoitaessa syttyvä valo, jonka tarkoitus on ilmeisesti imitoida savukkeenpään hehkua, tekee omituisen vaikutelman. Markkinoilta löytyy myös aivan tavallisen savukkeen näköisiä ja kokoisia laitteita, mutta kokemukseni mukaan ne eivät ole kovin laadukkaita suurempiin verrattuna. Mutta itse savukkeen ulkonäkö ei olekaan kovin olennainen osa tupakoinnin estetiikkaa. Tärkein osatekijä on savu, jota ilman suupielessä roikkuva kääryle näyttäisi vain naurettavalta. Kuten jo edellä totesin, sähkötupakan höyry näyttää aivan savulta. Se kiemurtelee ylöspäin ja leijuu ilmassa luoden tupakoitsijan ympärille hämyisen verhon. Mutta toisin kuin oikea savu, se ei imeydy vaatteisiin eikä jätä huoneeseen tunkkaista hajua, vaan haihtuu jäljettömiin. Toisin sanoen se on parempaa kuin aito.
Itse tupakkalaitteen ulkonäköönkin voi tiettyyn rajaan saakka vaikuttaa. Joidenkin valmistajien sähkötupakat ovat mustine ja krominvärisine osineen tyylikkään virtaviivaisia. Vaihdettavista osista löytyy monia värivaihtoehtoja, joista voi valita mieleisensä. Suosimastani sähkötupakkakaupasta olivat kerran loppuneet kaikki muut paitsi turkoosinväriset höyrystimet, ja olin pakotettu käyttämään sellaista. Ratkaisu häiritsi esteettistä silmääni siinä määrin, että menin ostamaan toisenlaisen heti kun varastoa täydennettiin.
On syytä mainita vielä yksi sähkötupakoinnin ilmeinen etu tavalliseen verrattuna, nimittäin halpuus. Omassa vaa’assani taloudelliset syyt eivät painaneet paljon päättäessäni hylätä poltettavan tupakan, sillä en ole erityisen säästäväinen ja tuhlaisin epäilemättä tupakkaan menevät rahat johonkin muuhun hyödyttömään tai jopa vahingolliseen. Mutta monelle muulle asia saattaa merkitä paljonkin. Kunnollisen sähkötupakoinnin aloituspakkauksen, johon sisältyy akku, laturi ja höyrystimiä, saa noin kolmellakymmenellä eurolla. Hyvä akku kestää useita kuukausia, parhaimmat yli vuodenkin. Höyrystimiä joutuu vaihtamaan reilun kuukauden välein, niiden hintaluokka on kelvollisissa malleissa noin kahdeksan euroa kappale. Kymmenen millilitran nikotiiniliuospullon saa noin kuudella eurolla, ja se kestää käytöstä riippuen viikon tai kaksi. Yksinkertaisella laskutoimituksella saa selville, että sähkötupakointi tulee moninkertaisesti normaalia halvemmaksi. Vaikka puhtaan nikotiinin kulutukseni on luultavasti jonkin verran noussut sähkötupakoinnin myötä, käytän nikotiiniliuoksiin vuosittain vain pienen osan siitä rahamäärästä, joka minulta ennen kului tupakkaan.
*
Sähkötupakoinnin suosio on tällä hetkellä kasvussa kaikkialla länsimaissa. Jos sähkötupakka tulevaisuudessa korvaa perinteisen tupakoinnin kokonaan tai valtaosin, vaikutukset ovat mullistavat muutenkin kuin kansanterveydellisesti. Häikäilemättömät tupakkafirmat ajautuvat konkurssiin ja sademetsiä lakataan raivaamasta tupakkaviljelmien tieltä. Myös tupakoinnin tuottaman paperi-, muovi- ja kartonkijätteen määrä romahtaa, sillä sähkötupakka on kestokulutushyödyke, jonka osia ei tarvitse vaihtaa kovin usein.
Näiden valoisien tulevaisuudennäkymien tiellä on kuitenkin eräs este: sosiaali- ja terveysministeriöiden sieluttomat ja sukupuolettomat byrokraatit, jotka tekevät itsensä tarpeellisiksi tihentämällä alituiseen kaikkialle ulottuvaa kielto- ja pykäläryteikköä. He ovat viime vuosina pyrkineet kaikin keinoin rajoittamaan sähkötupakkatarvikkeiden myyntiä ja käyttöä. Sähkötupakan vastainen reaktio on kansainvälinen: sekä maailman terveysjärjestö WHO, Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA että suomen THL ovat varoittaneet, että sähkötupakalla saattaa olla tuntemattomia terveysriskejä. Suomessa jyrkintä linjaa edustaa tupakkayhtiöiden vastaisista oikeudenkäynneistä tunnettu siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi, jonka mielestä sähkötupakan myynti ja maahantuonti pitäisi kieltää välittömästi.
Varoittavien ja vastustavien puheenvuorojen taustalla on periaate, jonka mukaan kaikki kemikaalit ovat vaarallisia kunnes ne vaarattomiksi todistetaan. Kielteisiä näkemyksiä ei perustella tunnetuilla terveyshaitoilla, sillä yksikään sähkötupakkaa koskeva tutkimus ei toistaiseksi ole havainnut sen aiheuttavan vakavia tai pitkäaikaisia terveyshaittoja. Yhdysvaltain FDA:n vuonna 2009 tekemässä tutkimuksessa sähkötupakan nikotiiniliuoksesta löydettiin syöpää aiheuttavia nitrosamiineja. Määrä oli kuitenkin niin pieni, että yhtä millilitraa kohden pitoisuus vastasi noin tuhannesosaa yhden savukkeen sisältämistä pitoisuuksista, eikä sitä pidetty terveydelle vaarallisena. Vastustajat vetoavat siihen, että kattavan ja luotettavan tutkimustiedon saaminen veisi useita vuosikymmeniä – niinpä sähkötupakka olisi parasta kieltää heti, varmuuden vuoksi.
Brasilia, Singapore ja Meksiko ovat kieltäneet kokonaan sähkötupakan myynnin ja maahantuonnin. Näissä maissa tavallista tupakkaa saa kuitenkin edelleen. On siis kielletty uusi, todennäköisesti vaaraton tuote, jolla saattaa olla joitakin haittavaikutuksia, ja sallittu tuttu, todistetusti vaarallinen tuote. Hyvällä tahdollakin on vaikea ymmärtää, mitä järkeä moisessa menettelyssä on. Sen laajempi soveltaminen tarkoittaisi yhteiskunnan kehityksen täydellistä pysähtymistä, kaikkien parannusyritysten jäädyttämistä alkuunsa. Taustavaikuttimena on fundamentalistinen ajattelutapa, jonka mukaan tupakointi on itsessään absoluuttisen paha tapa, johon ei ole muuta lääkettä kuin täydellinen luopuminen. Kieltämällä sähkötupakka ja sallimalla perinteinen viestitetään, että on parempi tupakoida ja kuolla kuin ”epärehellisesti” käyttää jotakin vähemmän haitallista korviketta. Asenne on sekoitus moralismia ja virheellisiä mielikuvia: sähkötupakka rinnastetaan kevytsavukkeisiin, joita aikoinaan markkinoitiin ”terveellisempänä” vaihtoehtona.
Tietenkään sähkötupakka ei ole ”terveystuote”. Siinä ei ole an sich mitään terveyttä edistävää. Nikotiini on kofeiiniin verrattava mieto myrkky, ja sähkötupakka on suhteellisen vaaraton väline sen käyttämiseen nautintoaineena. On myös aivan mahdollista, että sähkötupakointi aiheuttaa terveyshaittoja, joita ei vielä tunneta. Jotkut täyttönesteen ainesosista saattavat muuttua haitallisiksi höyrystyessään. Yksi ongelma on se, että markkinoilla olevien nesteiden laatu ja koostumus vaihtelevat, jolloin jokin tuotemerkki saattaa olla haitallisempi kuin jokin toinen. Mutta jo tämänhetkisillä tiedoilla on epätodennäköistä, että sähkötupakasta löydettäisiin mitään lähellekään niin tuhoisaa kemikaalia kuin tuhannet savukkeen sisältämät. Ja vaikka sähkötupakointi osoittautuisi vain viisikymmentä prosenttia vaarattomammaksi kuin tavallinen, mikä on skenaariona poskettoman pessimistinen, sekin olisi suuri edistysaskel.
Suomi on monien muiden Euroopan maiden tavoin pysytellyt sähkötupakkakysymyksessä harmaalla vyöhykkeellä sallivan ja jyrkän asenteen välissä. Sähkötupakkalaitteita ja nikotiinittomia täyttönesteitä on sallittua myydä, mutta yksikään yritys ei ole saanut lupaa nikotiinia sisältävien nesteiden myymiseen. Kuitenkin useimmat sähkötupakkaliikkeet tilaavat nikotiinia sisältäviä nesteitä ulkomailta asiakkaan laskuun, mikä on täysin laillista, kuten myös nikotiiniliuosten tilaaminen omin päin internetin välityksellä. Alarmistiset kieltolakikampanjat eivät toistaiseksi ole tuottaneet suurta vahinkoa. Jopa THL:n ylilääkäri Antero Heloma on myöntänyt, että sähkötupakka on ”hyvin todennäköisesti” vähemmän haitallista kuin tavallinen tupakka, vaikka suositteleekin käyttämään tupakoinnin lopettamisessa perinteisiä nikotiinikorvaustuotteita ja vieroituslääkkeitä. Sähkötupakan vaarallisuudesta tai vaarattomuudesta ei ole päästy terveysalan ammattilaisten parissa mihinkään konsensukseen, mikä on sekin parempi kuin puritaanisen ilmapiirin muuttuminen vallitsevaksi. On kuitenkin varmaa, että jos sähkötupakan vastaisuus pääsee voitolle EU:n johtavissa maissa, mallioppilasvaltio Suomi seuraa perässä.
Erityisen valitettavaa on se, että kielteiset asenteet ovat vuotaneet terveysbyrokraattien parista muuhun yhteiskuntaan. Finnair, VR ja Helsingin kaupungin liikennelaitos ovat kieltäneet sähkötupakoinnin kulkuvälineissään. Ja mikä pahinta, monet ravintolat ja ravintolaketjut, tunnetuimpana Elannon omistamat ravintolat, ovat myös kieltäneet sen tiloissaan. Ehdin jo elätellä toiveita baaritupakoinnin maanvyörymäisestä paluusta, sillä sähkötupakoinnin kieltämiselle ravintoloissa ei ole juridisia perusteita, mutta osa ravintolanpitäjistä lähtikin omasta aloitteestaan väärälle linjalle. Syynä voi olla se, että sähkötupakointi näyttää tavalliselta tupakoinnilta, jolloin sivustakatsoja voi tehdä ravintolasta kantelun tai ulkomaalainen asiakas erehtyä luulemaan, että savukkeiden polttaminen on siellä sallittua. Kuitenkin ravintolat ampuvat itseään jalkaan nollatoleranssipolitiikalla. Ainakin itse olen päättänyt olla vastaisuudessa kantamatta rahojani ravintoloihin, jotka eivät salli sähkötupakointia pöydissään.
Lyhyesti sanottuna sähkötupakoinnin tulevaisuus on vielä epävarma. Siksi haluan kertoa siitä ja suositella sitä kaikille kiinnostuneille, vaikka mieluiten vain tupruttelisin sitä omassa rauhassani. Osa tuntemistani tupakoitsijoista onkin siirtynyt tuon teknologisen ihmeen käyttäjäksi tai ainakin suhtautunut siihen hyvin myönteisesti kokeiltuaan. Kuitenkin osa pitäytyy sitkeästi perinteisessä tupakassa. En ole aivan perillä heidän motiiveistaan, mutta heidän lojaalisuuteensa vanhalle ystävälle saattaa vaikuttaa eräs seikka, jota he eivät itsekään täysin tiedosta.
Olen juuri puolustanut sähkötupakkaa moninkertaisesti vaarattomampana vaihtoehtona, mutta tämän kirjoituksen alussa totesin, että perinteisen tupakan vaarallisuus on luultavasti merkittävä osa sen viehätystä. Sähkötupakointi ei ole samalla tavoin subliimia, koska palamisreaktion puuttuessa sen käyttö ei uhkaa henkeä ja terveyttä. Elävän tulen läsnäolo tupakoinnissa vahvistaa tuntua vaaran ja turvan samanaikaisesta läsnäolosta: myös tuli on vaarallinen, mutta sen katseleminen sopivan välimatkan päästä on kiehtovaa. Sähkötupakasta puuttuvat riskit ja elävän tulen on korvannut sähkövaraus. Kenties sähkötupakointi on joillekin tupakoitsijoille yhtä laimea kokemus kuin sähkötakka tuleen tuijottajille. Vaaran synnyttämä ylevyyden kokemus on niin hyvässä kuin pahassa se ainoa merkittävä asia, jonka olen menettänyt siirryttyäni poltettavista savukkeista elektronisiin. En halua vähätellä menetyksen merkitystä, joten minun on vain siteerattava Sam Peckinpahin Hurja joukko -elokuvan loppukohtausta, jossa Edmond O'Brien pyytää Robert Ryania liittymään kokoamaansa uuteen lainsuojattomien koplaan: ”It ain't what it used to be, but it'll do.”
