Tänään Nyt -liitteessä oli minusta lyhyt haastattelu. Paperiversiossa kirjoitettiin, että vuonna 2009 ilmestynyt neljäs kirjani Ilman olisi ollut esikoisteokseni. Kirjoitus oli muuten täysin asiallinen ja tiedän tämän kuulostavan tärkeilevältä marmatukselta, mutta minua sapettaa moinen. Ennen kaikkea siitä syystä, että faktojen ottaminen selville on nykyaikana niin helppoa.
Olen monesti ihmetellyt, miksi sanomalehtiartikkeleissa on nykyään niin paljon virheitä ja ihmisten yleissivistys on niin surkealla tolalla, vaikka pelkästään Wikipediaa selaamalla saisi nopeasti oikeat tiedot. Olen toisinaan kuullut varsinkin nuorilta lukijoilta valituksia, että kirjoissani viitataan usein kirjailijoihin ja filosofeihin, joista he eivät ole kuulleet mitään. Olenko elänyt liian kauan omissa maailmoissani? Minulle kun on aina ollut itsetään selvää, että jos en tiedä, otan selvää. Ja omana kouluaikanani piti vielä mennä kirjastoon selaamaan tietosanakirjoja, asiaa ei voinut hoitaa parin minuutin internethyppelyllä. Helppous laiskistaa, eikä tietämätön enää kunnioita sitä joka tietää, vaan vaatii kaiken esittämistä oman ahtaan perspektiivinsä mittakaavassa.
Helppouden aiheuttama velttous, uteliaisuuden ja oma-aloitteisuuden puute, on ongelma, joka vaatisi ratkaisukseen laajempaa ryhtiliikettä. Tässäkin asiassa kaikki lähtee kotoa ja koulusta. Keskenkasvuiset pitäisi ensin saada ymmärtämään, että maailmassa on tiettyjä yhteisiä pelisääntöjä ja ettei kaikkea aiota tuoda heidän eteensä hopeatarjottimella - vasta sitten kannattaa lähteä opastamaan tiedonhakuun, kulttuurin arvostamiseen ja muuhun sellaiseen. Eräs tuttava sanoi kerran, että jos hän olisi yläasteen opettaja, hän sanoisi aivan ensimmäiseksi oppilailleen, että hänen tunneillaan tytöt eivät pukeudu kuin hampurilaiset huorat ja pojat ottavat pipon pois päästä. Jos valtani olisi yhtä suuri kuin tahtoni, laittaisin hänet opettamaan opettajankoulutusseminaarilaisia.
Muutakin kiihdyttävää löytyi lehteä lukiessa. Varsinaisessa Hesarissa älymystöraati arvioi omaa suvaitsevaisuuttaan ja antoi itselleen kiitettävän arvosanan. Aiheena on siis perussuomalaiskysymys. Valaisevin kommentti raadissa on peräisin professori Juha Sihvolalta:
Persut eivät (vielä) ole osoittaneet ansaitsevansa suvaitsevaisuutta osakseen. Päinvastoin näyttävät tympeältä rasistijoukolta, joka pitääkin jättää poliittisen konsensuksen ulkopuolelle.
Suvaitsevaisuus on siis jotakin sellaista, mikä pitää ansaita. Periaatteessa olen samaa mieltä. Olen aina sanonut, että suvaitsevaisuus on yliarvostettu ominaisuus, enkä nyt enkä vastakaan aio suvaita mitään sellaista, mikä ei ole suvaitsemisen arvoista. Mutta mitähän Sihvola mahtaisi vastata, jos älykköraadilta seuraavaksi kysyttäisiin, ansaitsevatko vaikkapa romanit tai somalit suvaitsevaisuutemme? (Tietenkään mitään tällaista ei raadilta koskaan kysytä.) Varmaankin jotain sensuuntaista, että ihmisiä pitää käsitellä yksilöinä eikä viiteryhmänsä edustajina. Ja perussuomalaisiahan ei ihmisiksi voi laskea.
Totuus on, että persujen vastaista joukkohysteriaa lietsomalla liberaali älymystö ja vanhat puolueet kaivavat omaa hautaansa. Tavallinen äänestäjä ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että kavahtaisi ehdokasta, jolle on piirretty pirunsarvet päähän. Todennäköisempi on päinvastainen reaktio, ja tulokset nähdään vaaliuurnilla.
Nyt -liitteeseen palatakseni, todellinen kirsikka kakun päällä on lehden virallisen drama queenin Anu Silfverbergin kolumni. Sekin käsittelee perussuomalaisia. Silfverberg on kolumnipalstallaan kunnostautunut loukkaantumalla ja pahoittamalla mielensä milloin mistäkin, ja nyt hän syyttää persuja uhrimentaliteetista. Siis siitä, että he vievät huomion oikeiden uhrien - homojen ja naisten - kärsimyksistä. Vain "aidosti huono-osaiset" saa nähdä "pelkkänä välittömiin ärsykkeisiin reagoivana uhrina". Ja tietenkin Silfverbergin itsensä. Taistelu marttyyrin sädekehästä siis jatkuu. Seuraan sitä kuin parasta saippuaoopperaa.
***Päivitys: Kaiken marmattamisen jälkeen; Savon Sanomissa ilmestyi älykäs ja asiantunteva arvio uudesta kirjasta. Kirjoittaja oli lukenut Dalrympleäkin. Ilmeisesti kriitikot yhä osaavat hoitaa tarvittavan taustatyön.
***Päivitys 2: Tuo alussa mainitsemani asiavirhe ei ollut peräisin haastattelun tekijän Perttu Häkkisen kynästä, vaan oli lipsahtanut mukaan toimitusvaiheessa. Eli häpeä sille jolle häpeä kuuluu.
