On sääli, että Marko Tapion romaanista Arktinen hysteria puhutaan nykyään niin vähän. No, viime syksyn Kritiikki -lehdessä oli sentään Esa Mäkijärven artikkeli teoksesta "Unohdettu klassikko" -palstalla.
Keskeneräisenäkin (Linnan Pohjantähti -trilogialle vastaukseksi tai vastineeksi tarkoitetusta suurromaanista ehti ilmestyä kaksi osaa ennen Tapion kuolemaa) Tapion teos on vaikuttava suoritus. Se sisältää myös suvantonsa, mutta varsinkin ensimmäisen osan (Vuoden 1939 ensilumi) ensimmäiset sata sivua ovat ehkä parasta suomenkielistä proosaa sitten Seitsemän veljeksen. Voidaan vain spekuloida, millainen romaani olisi lopullisessa muodossaan ollut. Tapion jäämistöstä löytyi hajanaisia muistiinpanoja kolmanteen osaan. Lisäksi Tapion nimellä avatusta saarijärveläisen pankin tallelokerosta löytyi arkistomappi, johon oli kirjoitettu: "Arktisen hysterian 4:nnen osan alkuperäiskappale." Mapista löytyi riisi puhtaan valkoista paperia.
Minua on aina huvittanut suuresti romaanin prologi, jossa työnjohtajana toimiva kertoja on kiinnittänyt työmaatoimistonsa seinälle Hitlerin kuvan:
En luultavasti voi täsmälleen sanoa, mitä varten tuo kuva minulla oli. Mutta voin sanoa, että oli harkitsematon erehdys, että se oli siinä seinällä. Niin kuin jo mainitsin, monet ihmiset kävivät aitassani ja siis näkivät myös tuon kuvan. Se ei ollut ollut siinä alusta asti, vaan vasta sen jälkeen, kun tietyt työmaata ja siellä työskenteleviä miehiä koskevat asiat olivat alkaneet minua kiinnostaa. Olin saanut kuvan eräästä teatterista, jossa se oli kuulunut näytelmän lavastukseen. Kuva oli rikkinäinen, sitä oli lävistelty, puhkottu, nähtävästi heitelty jollakin tylpällä esineellä jo teatterissa, rintaan ja kasvoihin, mm. silmiin. Luultavasti tämä seikka juuri ensimmäisenä kiinnitti huomiotani, puhkotut silmät. (Väkivalloin sokaistut ihmisen silmät.) Siis tuo mahtava kontrasti: vuosisadan suurin ja nerokkain poliittinen villitsijä, joka tuomittiin siitä, että hän salli ennen kuulumattoman raakuuden päästä mukaan sotatoimien taustatekijäksi - sivistyneenä aikakautenamme, niin kuin on tahdottu sanoa. Vieläpä - jos julkaistuihin asiatietoihin on luottamista - vaati sitä. No niin. Ja nyt tässä jotkut hänen tuntemattomat vastustajansa todistivat suoraan hänen puolestaan olemaan valmiit tekemään täsmälleen saman kuin hän, hyväksymällä silmittömän, sokean, tunnearviointeihin ja propagandaan perustuvan vihan - oppimatta mitään melkein vastikään tapahtuneesta. Ja tämä kaikki jälleen sivistyneenä aikakautenamme. - Jokin tämän tapainen ajatus sai minut kuljettamaan tuon kuvan tänne, niin kuin kuljetin mukanani muutamia kirjoja ja matkaradiotani.
Työmaaparakkiin tulee luottamusmies, joka paheksuu kuvaa ja sanoo kertojalle, ettei kukaan työmiehistä suostu kuuntelemaan häntä niin kauan kuin se roikkuu seinällä. Kertoja sanoo luottamusmiehelle:
- On yksi tapa, jolla tämä kuva voidaan teille esittää. Sitä paradoksaalisempi. Tiedättekö muuten mitä tuo sana tarkoittaa?
- Tiedän.
- Sitä paradoksaalisempi, pirullisempi ja pilkallisempi mutta tosi. Jos minä nostan jossakin seipäässä tämän kuvan pääni päälle niin kuin poliittisissa mielenosoituskulkueissa tehdään ja sitä osoittaen huudan: -Miehet! Veljet! - tässä teidän meluamisenne alkaa hiljentyä uteliaisuudeksi ja minä jatkan: -Me iskemme ja meidän täytyy iskeä! - Täydellinen hiljaisuus ja minä jatkan: -Näettekö tämän kuvan! Niin kuin tämä mies teki juutalaisille, niin me tulemme hävittämään kapitalismin (tai kommunismin) tästä maasta! Niin, ettei siitä ole jäljellä täin saivarta! - Ja suosionosoitusten pauhu on mahtava. Samoin kulkue, joka pian seuraa kuvan perässä.
Luottamusmies seisoi siinä koko ajan ja kuunteli kuin sonni. Sitten hän sanoi taas vain tuon: -Ei pidä nyt paikkaansa herran puhe.
