Romaanin tie palkintopallille ei ollut mitenkään mutkaton. Yksi Goncourt-lautakunnan jäsenistä haukkui kirjan lyttyyn julkisuudessa päätöksentekoprosessin ollessa vielä kesken, ja se sai myös aiheettomia plagiointisyytöksiä. Houellebecq vetää skandaaleja puoleensa tahtomattaankin, ja on jo kertaalleen luvannut lopettaa romaanien kirjoittamisen, "koska siitä on liikaa harmia".
Kontroversiaalisena hahmona Houellebecq on jäänyt kahden vastakkaisen leirin väliin: toiset rakastavat häntä ja toiset vihaavat - ja kummatkin aina samoista syistä. Tätä hän kommentoi happaman selvänäköiseen tyyliinsä haastattelussa:
Ennen kaikkea he (kriitikot) vihaavat minua enemmän kuin minä heitä. En moiti heitä huonoista arvosteluista. Moitin heitä siitä, että he puhuvat asioista, joilla ei ole mitään tekemistä kirjojeni kanssa - äidistäni tai verottajan pakoilustani - ja että he tekevät minusta karikatyyrin niin, että minusta on tullut symboli niin monille epämiellyttäville asioille - kyynisyydelle, nihilismille, naisvihalle. Ihmiset ovat lakanneet lukemasta kirjojani, koska heillä on jo käsitys minusta. Tietenkin tämä pätee jossakin määrin kaikkiin. Kirjailija ei voi odottaa, että häntä luetaan parin kolmen romaanin jälkeen. Kriitikot ovat tehneet päätöksensä.
Goncourt-raadissa lopullinen valinta tehtiin Houellebecqin ja Virginie Despentesin välillä. Vaikea sanoa, olenko iloisempi Houellebecqin voitosta vai siitä, ettei Despentesin kaltainen puoskari voittanut. Despentes kun edustaa kaikkea sitä, mistä Houellebecqia on syytetty: pornografisuutta, vulgaariutta ja pamflettikirjallisuutta.
